Sinne, tänne ja takaisin

Perjantain metrokursseilu sisälsi kiintoisan ja ihan liian lyhyen Hakaniemen valvomoon tutustumisen ja monta hieman unettavaa luentoa HKL:n pääkonttorilla. Sitten oli vielä oppilas konsalla, ja viikonloppu alkoi.

Aloitin viikonlopun vaihtamalla tyyliä. Suunta oli kohti Turkua, Salaisuuksia-kampanjan välipeliin (ja minun osaltani ensimmäiseen varsinaiseen peliin, koska ekan osan etäpelasin). Siispä laittauduin Perkkaalla teinigootiksi parhaani mukaan, ja hyppäsin ensimmäiseen mahdolliseen bussiin. Kyseisen uuden hahmon kirjoittaminen oli aikanaan jotenkin kauhean hankalaa, enkä oikein ollut varma, haluaisinko mokomaa tyyppiä pelata, mutta pelin myötä päätin, että haluan kyllä. On ihan erilainen kuin edelliset kampanjahahmoni, enkä oikeastaan muutenkaan ole ikinä tämän oloista tyyppiä pelaillut. Peli oli muutenkin aika mainio, hiljaisia ja tylsiä hetkiä ei oikeastaan ollut yhtään. Hip. Ja oli taas hauskaa olla niin hämärän näköinen, että kaikki mummot katsoivat pitkään.

Salaisuuksia-välipeli päättyi lauantaina iltapäivästä. Istuimme pelinjälkeis-hihkumassa Puolalanpuistossa vähän aikaa. Muilla oli ollut vähän erinäköinen peli: suurin osa edellisen kampanjan lähimmästä kontaktiryhmästäni kuuluu tässä kampanjassa asialliseen kolmekymppiseen porukkaan, kun minun hahmoni puolestaan ryhmittyy teinipoppooseen, hihii.

Pelin jälkeen suunta kävi silakkamarkkinoiden, Mirin kämpän ja ruoan kautta kohti Helsinkiä. Siellä oli Nelonen-kommuunin tuparit. Vähän laimeahkot bileet ainakin minun osaltani, vaikka oli niillä hauskatkin hetkensä. Bileistä poistuttuamme esittelin autoporukallemme (Miri, Susanna ja Tiemus) Pasilan trainspottauskätkön. Siellä oli jännää öiseen aikaan, mutta asemalla ei juurikaan näkynyt junia. Sitten tietenkin palailin muiden muassa Turkuun. Järkevää.

Sunnuntaina Turussa kiivettiin Ispoisissa mukavan kokoisella porukalla, kuka enemmän, kuka vähemmän. Tutustuin Kulmaan, joka on ilmeisesti 5+. Aika jees. Alan hiljakseen tottua siihen, millaista kalliolla on kiivetä. Kiipeämisen jälkeen syömään mentäessä porukasta oli enää jäljellä minä, Miri ja Taina. Paninissa oli hyvää ruokaa, ja paluumatkalla bongasimme ihan yllättäin yhden geokätkönkin.

Paljon syömisen ja ahkeran kiipeilyn jäljiltä illasta iski semmoinen kooma, että kun olisi pitänyt suunnata viimeiseen bussiin, tajusin istuvani Mirin sohvalla niin raatona, ettei lähtemisestä tullut mitään. Pitää sitten herätä huomenna viideltä. Se varmaan on paljon järkevämpi vaihtoehto.