Tämmöisiä päiviä ei vaan ole. Perkele. Vapaa, tyhjä sunnuntaipäivä Turussa, ja minä onnistun tuhraamaan sen melkein kokonaan käsittämättömään pahaan oloon ja muuhun semmoiseen.
En edelleenkään tunne itseäni tai tajua sitä, miten pääni toimii, tai siis ei toimi. Kuvittelin, että nukkumalla yön yli olisin päässyt eroon pelin aiheuttamasta masennuksesta. Ihan aamusta näyttikin siltä. Vaan kun lähdettiin sitten syömään pelinjohdon ja hangaroundien kesken, jostain nousi uudelleen ihan yhtä kurja olo. Lähdin ruokapaikasta yksikseni ja päädyin jokirantaan istumaan. Kuvittelin taas, että noh, kyllä tämä tästä, ja yritin liittyä muiden seuraan kahville, mutta sekin oli virhe, koska ahdistus palasi saman tien. En tajua. Tottahan minua vitutti se, että karaoket jäivät laulamatta, mutta naurettavaa se nyt on, jos siitä tuollaisen olon saa. Kai se oli ennemminkin taas sellainen ulkopuolisuuden tunne--kun kaikki muut innoissaan hehkuttivat kuinka se-ja-se lauluesitys oli niin mieletön ja kuinka oli mietitty omaa biisiä ja kuinka se esitys sit meni jne jne. Menin sitten yksikseni Mirille mököttämään. Pikkuisen auttoi, kun kerran sattui sello olemaan matkassa, ja soittelin Rautavaaran konserttoa hirvittävän rumasti ja vihaisesti.
Päivän hyvät hetket syntyivät, kun lähdin Mirin ja Riikan kanssa Kupittaanpuistoon, tarkoituksena parkour-hyppely. Sen sijaan kiipesin puuhun ja olin hyvän aikaa siellä. Sillä aikaa Miri sai itsensä rikottua parkouria haittaavasti, joten päädyimme kävelemään ja katselemaan puistoa. Törmäsimme yllättäen tivoliin, ja menimmekin sinne. Vinkeetä. Eipä siellä paljon muuta tosin tehty kuin ajeltiin törmäilyautoilla ja syötiin jätskit.
Tivolireissun jälkeen päätin, että nyt pois tästä kaupungista. Lähdin siis Miriltä kävelemään tavaraläjäni kanssa kohti bussipysäkkiä etsiskellen samalla pankkimaattia, että olisi käteistä millä maksaa bussilippu. Kävelin kierroksen Tuomiokirkolle saakka näkemättä yhtään automaattia. Joen toiselta puolen sellainen löytyi--vaan sepäs ei antanutkaan minulle rahaa! Ei myöskään mikään muu parista kokeilemastani maatista. Johan nyt. Irkkiin kurkkaamalla selvisi, että Nordean kortit temppuilivat muillakin. Just näin. Tämä tästä päivästä vielä puuttuikin.
Dare pelasti tilanteen pyörähtämällä paikalle ja lainaamalla käteistä lippuun. Kun viimein pääsin bussiin, oli matkakin oikeastaan aika mainio, kun tajusin, että minulla on katsomattomia Heroes-jaksoja koneella. Ne eivät kuitenkaan muuttaneet sitä tosiseikkaa, että kokonaisuutena päivä oli käsittämättömän paska. Ei tämmöisiä enää. (Helppohan se on sanoa. Helppo on myös tiedostaa, että jossain järjettömässä angstissa rypeminen on typerää. Vaan kun ei se häviä pois vain sillä, että sen käskee mennä pois.)
No comments:
Post a Comment