Onni onnettomuudessa sellonunohdukseni kanssa: sainpa nukkua jokusen tunnin pidempään kuin ilman kämmäystäni. Tuli kyllä tarpeeseen. Heräiltyäni olin niin pirteä, että jopa otin ja tiskasin ennen kuin lähdin kohti konsaa. Konsalta sello mukaan ja äkkiä Kamppiin ja bussilla Turkuun. Olin siellä vähän ennen yhtä, eli vain kolmisen tuntia myöhemmin kuin oli aluperin tarkoitus. Miri ratkaisi logistiset ongelmani poimimalla minut pysäkiltä, ruokkimalla ja heittämällä sitten Sigyn-salille.
YS:n Turun oleilu jäi minulta vähän puolinaiseksi, kun en osallistunut kaikkeen toimintaan, kuten linnakierrokseen, taikka karonkkaan. Enpä myöskään päässyt loistamaan Turku-tuntemuksellani, kun en edes tiennyt, missä sijaitsee lähin Alko... Konsertti oli kuitenkin erittäin jees, sali oli reippaasti parempi soittaa kuin rasittavan akustiikkahäiriöinen Helsingin yliopiston sali. Henkilökohtaisesti taisin soittaa vähän huonommin kuin Helsingissä. Tämä johtui siitä, että eksyin esityksenkin aikana ajattelemaan muita asioita, eli siis lähestyvää larppia. Oli vähän kumma tunne, että lavalla jännitti, mutta ei lainkaan se, mitä oli tekemässä, vaan se, mitä oli tapahtumassa esiintymisen jälkeen.
Siis, heti keikan jälkeen vaihdoin hahmon vaatteisiin, ja yllättävän vaivattomasti siirsin itseni parilla bussilla S-Osikselle. Siellähän nimittäin pelattiin suorastaan legendaarinen Åbo By Night -vampyyrikaraokepeli. Ei haitannut, että tulin myöhässä, pääsin ihan hyvin mukaan meininkiin. Hulluutensa hukannut malkaavini Pirre Vasenkari viihtyi suorastaan loistavasti, kun yllättäen kukaan ei ollutkaan unohtanut hänen olemassaoloaan. Mutta mutta. Sainpa kokea yhden larppiurani suurimmista antikliimakseista. Kun aika lailla koko päivän pelaaja hitusen jännitti sitä laulamista, ja sitten pelin aikana myös hahmo oli aika täpinöissään siitä, että nyt pitäisi esiintyä, kun kerran voisi saada sen hetken verran näkyvyyttä, että varmistaisi muillekin, että todella on totta ja oikeasti olemassa... Sen jännittämisen jälkeen tuntui harvinaisen pahalta, kun yhtäkkiä peli päättyikin ennen kuin olin laulanut niin mitään. Tietysti taisi tuntua erityisen ikävältä siksi, että olin valtavan väsynyt, ja olin syönyt aika vähän ja juonut jonkin verran. Vaan raukkamaisesti pelin jälkeen häivyin saman tien yksikseni Mirille. Parempi lähteä paikalta pilaamasta ilmaa, kun peli oikeasti oli vinkeä. Harmi, että minun osaltani kävi näin, mutta ei se ole kenenkään vika. Sikäli myöskin ikävää, että joku muu ei olisi piitannut näin paljoa, minulla vaan on toisinaan tapana suhtautua asioihin vähän liiankin suurella tunteella.
No comments:
Post a Comment