Päivä julisti heti aamusta, että haluaa olla paha. Siinä vaan oli jotain. Huonoja enteitä. Ruma aura. En oikeasti tajua, miksi se siltä tuntui, kun ei tapahtunut mitään muuta kuin tavanomainen liian myöhään nukkuminen ja heräämisen yletön vaikeus. Jotenkin vaan totesin, että jos väen väkisin ja kiireellä raahaan itseni Siltavuorenpenkereelle, ei varmana seuraa mitään hyvää. Sen sijaan otin uusiksi, heräilin rauhassa, kävin kaupassa ja sellaista, ja sitten vasta siirryin laitokselle. Siellä tosin lähinnä irkkasin, kunnes piti lähteä opettamaan.
Sello-oppilas oli vaihteeksi täysi riiviö, mutten siltikään onnistunut suuttumaan sille. Harvoin mitään hyvää itsestäni sanon, mutta todettakoon, että mitä riiviömuksuihin tulee, mulla on ihan ihmeen pitkä pinna ja enkelin kärsivällisyys. Enkä yhtään tajua miksi, kun en muissa asioissa omaa tuommoisia luonteenpiirteitä.
Oppilaan jälkeen päivä viimeistään talttui hyväksi, kun pääsin taas kiipeämään. Ekaa kertaa ilman kenenkään osaavan ihmisen valvontaa. Jospas onnistuisin repimään seuraa kerran viikossa tuonne niin olisi mahtavaa. Nyt oli kylläkin harvinaisen tumpelo ja tyhmä olo, kun seinä oli täynnä osaavia ihmisiä liidaamassa, ja me aloittelevat yläköysikiipeilijät vaan tappelimme solmujen kanssa ja emme osanneet. Joo joo, ei heti voi osata kaikkea, tiedetään, muttei siitä osaamattomuudesta kai silti tarvitse pitää. Ja siltikin, selvitin molemmat kohdat, joista en viime viikolla ollut päässyt ylös. Jeee.
Sitten vielä Laaksolahteen syömään karkkia ja hakemaan kumisaappaat. Ne kun ovat olennaisin osa lauantaina pelattavan 1931:n proppaustani.
No comments:
Post a Comment