ToTo: Todellinen Tolvana (=minä)

Tänäänpä siis pelattiin viimeinen Toinen Totuus -kampanjan peli ennen taukoa. Ja päivä meni hyvästä huonoksi ja sitten päin persettä. Jipii.

Sain proppaukseni ihan ihmeen helposti valmiiksi ja odottelin peliä innolla, vaikkakin vähän varauksella. Pelkäsin, ettei olisi tarpeeksi puuhaa. Olen kuluvan vuoden aikana kantapään kautta sen oppinut, että olen ihan typerä puuhapelaaja. Mulla pitää olla hirveästi tekemistä tai pitkästyn ja sitten vittuunnun. En tajua, mitä tälle voisi tehdä--paitsi lopettaa koko harrastuksen. Joskus kuvittelin, että tämä johtuisi hahmosta tai pelinkirjoituksesta, oikeasti siitä, ettei ole tarpeeksi pelattavaa, mutta nyt alan olla täysin vakuuttunut, että vika on vain minussa. En osaa ottaa tarpeeksi irti siitä, mitä saan. Kyllä mä tiedän, että peleissä on hiljaisia hetkiä, ja jopa kuvittelen osaavani tappaa aikaa ingame, mutta sitten kumminkin käy näin.

Peli alkoi kauniisti: Tiia kävi kävelyllä rakkaan Leonsa kanssa ja suostui tämän kosintaan. Lounaallakin käytiin iloisissa tunnelmissa, vaan yhtäkkiä päivä sai äkkikäänteen, kun tippui kovin kriiseyttäviä suku-uutisia. Tämähän oli tietenkin pelaajan mielestä hyvä ja lupaava asia. Vähän aikaa oli oikein kiintoisaa, mutta sitten hahmon onneksi ja pelaajan epäonneksi istuimme neuvottelupöydän ääreen ja saimme asiat selviämään täydellisen siististi ja nätisti. Ja siihen loppuikin puuha, ja hiljalleen pelaajan pitkästyminen ja vitutus alkoivat kasaantua niin suuriksi, että häiritsivät pelaamista pelin loppua kohden, kun ympärillä tapahtui ties mitä kaoottista ja kummaa, mikä ei ihan varsinaisesti hahmoon liittynyt.

Kaikkein pahinta on, että tämä "ei ole tekemistä, tylsää, vituttaa"-syndrooma on toistunut tänä vuonna kovin monessa larpissa. Mä en tajua, mitä mun pitäisi pelata, että näin ei kävisi. Jaanan kanssa ei käy, mutta ei siinä nyt vaan ole mitään mieltä, että mä jaksan pelata tasan yhtä hahmoa. Sitä paitsi HaU loppuu ihan kohta. Pitäisi sitä nyt muistakin hahmoista saada jotain irti, kun esimerkiksi Tiia on oikeasti cool ja hauska ja monessa aiemmassa ToTo-pelissä sen pelaaminen on ollut tosi kivaa. Nyt vaan lisää vitutusta entisestään semmoinen, kun istuu nurkassa ja yrittää keksiä tekemistä ja hokee itselleen, että "Nyt on larppi, viihdy! Pidä kivaa!" muttei vaan osaa.

Pelin jälkeen sotkin vähätkin mahdollisuuteni olla muuta kuin vittuuntunut. Muilla näytti olleen hyvä peli. Olisin ehkä voinut saada jotain jälkitunnelmia imettyä, tai vaihtoehtoisesti yrittää korjata asennevammaani alkoholisoitumalla, vaan eeehei. Jouduin valintatilanteeseen, jossa menin lukkoon. En osannut päättää, mihin haluan--tai, äh, rehellisyyden nimissä: tiesin mihin halusin ja mihin mun olisi pitänyt haluta ja ne olivat eri asia. Siispä tein neutraalin päätöksen ja lähdin kotiin. Vitutti ja itketti ja oli todella paha olo. Tässä mielentilassa ei saisi kirjoittaa blogia, se hävettää jälkeenpäin. Toisaalta, juuri nyt, kun tuntuu yksinäiseltä ja "kukaaneirakastamua"lta (vaikkei siinä pitäisi olla järkeä), tämmöinen tilitys on oikeastaan ainoa asia mitä keksin, millä voi edes vähän purkaa sitä.