Aamupäivä oli tyhjä, mutta olisi silloin voinut tehdä kaikenlaista järkevää kyllä. Kuten harjoitella. Tai vaikka vaihteeksi tehdä sitä kielitieteen editointipuuhaa. Vaan ehei, kymmenen maissa herättyäni en päässyt niin millään liikkeelle. Yritin useampaan kertaan, mutten päässyt läppärin näppäimistöä kauemmas ja aina päädyin mönkimään takaisin peiton alle. Vasta puolen päivän jälkeen sain itseni raahattua konsalle. Liian vähän nukkumisen jälkeen väsyttää, mutta liian paljon unta kyllä jättää aika zombin olon sekin.
Konsalla totesin olevani siellä turhaan, kun ei ollutkaan muksuryhmispalaveria. Tulipa sentään edes syötyä. Sieltä Kulosaareen opettamaan, ja sitten--viimein!--ruokakaupan kautta kotiin. On se luksusta kun on taas vaihteeksi leipää ja maitoa... Kotona ei pahemmin ehtinyt lojua, kun sitten piti suunnata YS-stemmiksiin. Matkalla kävin taas vaihteeksi kirjastossa hamstraamassa levyjä. Musiikkimakuni alkaa hahmottua jossain määrin: niin klassisella kuin ei-klassisellakin puolella kerään kahdenlaisia juttuja. Eniten pidän kaikesta mahdollisimman nopeasta ja mieluiten kovaäänisestä. Sen ohelle pitää kuitenkin olla jotain hassua ja hilpeää--klassisella puolella sitä on klassismihömppä, Mozart, Boccherini ja semmoinen, ei-klassisella tällä hetkellä lähinnä Ultra Bra ja Eppu Normaali. Mutta etsintä jatkuu edelleen, ja on toki paljon paljon musiikkia josta pidän vaikken sitä määrittele kumpaankaan kategoriaan, en mättöön enkä hilpeään. Sitä edustaa muun muassa YS-sellojen kesken illalla harjoiteltu Vaughan-Williams, jossa vain on niin kauniita kohtia, että ihme kyllä pidän siitä ihan sen vuoksi.
Musiikkimausta jaarittelun jatkeeksi voisin vaihteeksi jaaritella kirjallisuudestakin. Learning the World nimittäin hassusti sisältää pari yhtäläisyyttä aikanaan muksumpana räpeltämiini scifi-stooreihin. Perusasetelma on samanlainen kuin yhdessä niistä--mikä ei kyllä ole ylläri, koska tämä ei ole superomaperäistä: tulevaisuuden ihmeellisen kehittyneet ihmiset kohtaavat avaruusoliolajin, joka on lähempänä nykyihmisten tasoa. Ja sitten ne avaruusoliot ovat sattumoisin siivekkäitä. Mulla on edelleen jostain syystä tämä hassu lentämisfiksaatio, ja sen myötä kyllä olen myös useampaan tarinaan jo silloin pienenä kirjoitellut lentäviä otuksia. Vaikka lentämisunissani minulla ei yleensä ole siipiä, siivet ovat kyllä aina erityisen ihana juttu. Jee. Ja onpa kiva lukea. En taas tajua, miten olen voinut olla niin pitkään lukematta mitään. Mikään ihme jos on ollut kamalasti angstia.
No comments:
Post a Comment