Päivitänpä nyt poikkeuksellisesti kohtalaisen alkuillasta--jos vaikka onnistuisin rajoittamaan angstaamista edes vähän, koska sitä tuli tänään jo harjoitettua ihan liikaa. Olen taas löytänyt itsestäni uusia puolia: mulla on todella kurja tapa avautua puolitutuille asioista, joista olisi parempi olla hiljaa, ja muuttaa yhtään lähemmät kaverit terapeuteiksi. Aamupäivä meni kummasti juuri samalla tavalla kuin viime viikon tiistai. Ehdin kohtalaisen ajoissa konsalle, mutta harjoittelusta ei tullut mitään, koska en kyennyt ajattelemaan kuin käsittämätöntä solmua, johon olen itseni saanut kiskottua. Ja tismalleen kuten viime viikolla, Olga sattui istumaan kahviossa, ja sitten kippasin kaiken tämän niskaan. Enpä tiedä ymmärtääkö tuo, miten paljon arvostan, että se jaksaa kuunnella. Sama pätee muuten myös Miriin, joka on kestänyt irkissä enemmän tilityksiäni kuin keneltäkään ihmiseltä voi vaatia. (Nämä nimeltä mainitut eivät siis suinkaan ole niitä puolituttuja, joille ei pitäisi avautua, niitä edustivat lähinnä pari random-Stadialaistuttua--vaikka parempi olisikin vaan pitää turpansa tukossa kokonaan, vaikka siihen hajoaisikin.)
Jos tämä typerä teini-ikäni voisi häipyä johonkin alimpaan helvettiin muiden kammottavien painajaismörköjen ja demonien joukkoon, mihin se kuuluu. En tajua, miten ihmiset selviävät tällaisesta. Ehkä se on helpompaa kun on vähän nuorempi, mutta kun onnistuin skippaamaan sen silloin, niin kai se sitten on joskus vaan pakko kärsiä. On se varmasti kasvattavaa myös. Yhden asian ainakin voin todeta oppineeni tämän kuluvan vuoden aikana, nimittäin sen, että on mahdollista, että ihmiset ovat kiinnostuneita minusta. Koskaan aiemmin en ole kyennyt sitä uskomaan. Nyt toivon, etten vieläkään kykenisi, koska se vain mutkistaa asioita. Minä olen tyhmä, ruma ja rasittava, enkä osaa mitään järkevää. Minusta ei kannata pitää. Ettäs tiedätte.
Päivän edetessä onnistuin toki taas tunkemaan angstini sivuun ja häpeämään sitä. Kaiken kaikkiaan päivä ei edes ollut ollenkaan paha. Sain selville, ettei minun tarvitsekaan mennä hämärään huilistien barokkijuttuun keskiviikkona. Muksuryhmätunti meni paljon paremmin kuin viimeksi, ja oman oppilaanikin kanssa tuli jotain soiteltua. Illalla vielä sain vastattua kieliteknologian johdannon viikkokysymyksiin. Samalla harmikseni huomasin, että korpusten käsittely -kurssi, joka minun myöskin olisi kannattanut tehdä, onkin jo alkanut pari viikkoa sitten. Ehkäpä se ei haittaa, ehtiihän sitä ensi vuonnakin. Ajattelin viipyä tuolla yliopistolla vielä jonkin aikaa. Mahdollisesti loppuelämäni, jos se vain on mahdollista.
No comments:
Post a Comment