Laulu Asioista

Musiikkihavaintoja taas vaihteeksi: ensinnäkin, Vaughan-Williamsin 7. sinfonia "Antarctica" on upea. Toisekseen, minulla on pahanlaatuinen instrumentalistivääristymä kuuntelutavoissani: en osaa kuunnella sanoja. Suurin osa lyriikoista menee ihan ohi. Tänään jostakin syystä kumminkin Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen Lintu pysäytti. En ryhdy copy-pasteamaan sanoituksia mistään, mutta se jätti häiritsevän ajatuksen, että käykö tässä kuitenkin loppujen lopuksi niin, että koko ikäni aina vain kuljen ihmisten ohi, väistän ja pakenen ja niin edelleen, ja sitten lopulta kadun sitä. Saattaa käydäkin. Onneksi voin aina syyttää siitä sitä tyhmää vanhempien avioeroa ja todeta, että ei ole mun syy, en voinut mitään, tällainen musta vain tuli. (...ja miksi ihmeessä taustalla soi Straussin Kuolema ja kirkastus kun kirjoitan tällaista paatosta? Aaargh.)

Ja niin, ei tänään ollut mitenkään angstinen päivä edes. HaU-unet iskivät saman tien, kun pelipäivityksiä tippui eilen illalla. Unessani viimeinen peli oli ingame jotain jonkun unta. Ei mitenkään ihan uusi idea--ja sitten unessa se oli minusta hirveän ärsyttävää, koska se tarkoitti, etteivät mitkään hahmoni asiat koskaan todella ratkeaisi.

Onnistuin repimään itseni melkein ajoissa konsalle. Olisin oikeasti ollut ajoissa Suaven treeneissä, jos ei olisi ollut pakko hakea kahvia ennen sitä, mutten oikeastaan ollut myöhässä edes. Kvartettia siis muutama tunti, sen jälkeen hassua prima vista -räveltämistä barokkisellotunnilla, ja lopuksi oppilas ja joululauluja.

Olin niin ahkera, että päivän aikataulutetun ohjelman päätyttyä menin vielä muutamaksi tunniksi Siltavuorenpenkereelle nysväämään pilkkuja. En tykkää alaviitteistä yhtään, ne eivät suostu käyttäytymään. Iltasella näin Jukkaa, mutta aika hetkisen vain, sitten karkasin kotisuuntaan. Pimeän keskuspuiston läpi kotiin päin lampsiessani ajatus kulki tuon ensimmäisen tekstinkappaleen ajatusten suuntaan.