Olipa taas päivä sarjassamme "ei näin". Jos aamulla on yhtään flunssainen olo, silloin on ihan hirmuisen järkevää änkeä päivänsä ihan täyteen ja juosta pöhkönä paikasta toiseen.
Päivän ensimmäinen ohjelmanumero eli Boccherini-Suaven treenit olivat päivän pohjanoteeraus. Saavun konsalle vartin myöhässä ja sitten totean, ettei mulla olekaan mitään nuotteja, kaikki ovat kotona. Eipä siinä sitten muuta kuin mahdollisimman nopsasti takaisin Pasilaan, nuotit mukaan ja Ruoholahteen taas. Kvartettitreenejä ehdittiin pitää ehkä semmoinen 20 minuuttia. Niiden jälkeen juoksin Siltavuorenpenkereelle kieliteknologian johdantokurssin luennolle, johon onnistuin myös saapumaan myöhässä. Ja mä kun vielä satun inhoamaan myöhästymistä. Luennolla en millään kyennyt keskittymään mihinkään, olin pahis, istuin takapenkissä ja irkkasin, vaikka periaatteessa asia olisi ollut kiinnostavaa. Jospas vain en olisi päässyt pari vuotta sitten sisään kielitieteen puolelle, olisin nyt iloinen kieliteknologi... Tietty saman tien voi taas todeta, että niin, jospas en olisi päässyt kolme vuotta sitten Stadiaan, olisin varmaankin nyt tyytyväinen jonkun luonnontiedealan opiskelija enkä alemmuuskompleksinen sellonsoitonopettajantapainen, ja elämäni olisi paljon yksinkertaisempaa.
Jossittelu sikseen, kieliteknologian luennon jälkeen juoksentelin keskustakampuksen yliopistoliikunnan toimipisteeseen. Pelottavaa joo, ja pelottavammaksi menee. Tuli nimittäin viikko sitten vanhoja orkesterikavereita tavatessani puheeksi yliopistoliikunta, sitten tulin maininneeksi kokeilleeni kiipeilyä Turussa, ja kun kerran Kumpulassa on yliopistoliikunnan kiipeilyseinä... Näköjään olemme sitten menossa sinne alkeiskurssille. Hämmentävää.
Kiitos ylimääräisen koukkaukseni yliopistoliikunnan kautta myöhästyin taas kun palasin konsalle. Myöhästymiseen vaikutti myös se, että oli pakko ostaa eväspasteija matkalta, että olisi syönyt edes jotain. Konsalta ajelimme autokyydillä pitämään Tötterström-Suaven treenejä alttoviulistin kotiin Espoon johonkin puskaan. Eikä juoksentelu loppunut edes siihen, vaan sitten takaisin bussilla Ruoholahteen ja oppilas. Vaan oppilas oli hassu, meillä oli hauskaa.
Viimein pääsin kotiin ja sekin meni vaikeimman kautta--spora jota olin odottanut kymmenisen minuuttia ilmoitti Sörkassa olevansa matkalla Koskelan halliin, ja piti hypätä ulos ja odottaa toiset kymmenen minuuttia seuraavaa. Kotiin selviydyttyäni kuitenkin asiat sujuivat paremmin: sain jätettyä Hoasille yksiöhakemuksen, viimeinkin, ja sitten vielä kirjoitettua debrieffin loppuun. Nyt voisi ryhtyä ehkä ajattelemaan jotain muuta... paitsi että eiei, ei voi, kun hahmon tulevaisuus on edelleen kysymysmerkki...
No comments:
Post a Comment