Hattuja ja päättömyyttä

En ehtinyt laittaa kaksiosaisen talvitakin puoliskoja yhteen. Sen sijaan otin kylmältä lumiselta säältä suojaamaan huopahatun, jonka ostin keväällä Tartosta. Kun nyt on erinäköisistä hassuista päähineistä ollut puhetta eri yhteyksissä, niin tämä on kyllä kohtalaisen älytön. Sai osakseen paljon virnuilua ja muutaman kommentinkin. Hiih, jostain syystä musta on tosi kivaa toisinaan näyttää hassulta.

Päivä oli vaihteeksi normaalihko, paitsi että koko ajan tuntui, että pitäisi olla jossain tai tehdä jotain ja en keksinyt mitä tai missä. Aamulla soitinliike soitteli, että jousi on jo korjattu, mutta päätin jättää jouhitettavaksi, siinä alkoivat olla aika vähissä ne karvat jo. Lusmusin kotona liian pitkään ja myöhästyin Suaven treeneistä taas pari minuuttia, mutta sentään tällä kertaa oli kaikki tarvittavat nuotit. Kvartetin jälkeen oli omaa selloilua, ei niinkään soittotuntia kuin syvällinen keskustelutuokio Tapanin kanssa. Tulin taas vaihteeksi havainneeksi, että mulla on kovin negatiivinen asenne omaa sellismiäni kohtaan. Vaan tällä kertaa, päinvastoin kuin yleensä, Tapanin sanat jotenkin osuivat ja upposivat. Tajusin, että olisi mukavaa, jos oikeasti saisin kalenteriani tyhjättyä vähän, ja ehtisin soittaa enemmän. Olisi kiva oikeasti harjoitella. Olla vaihteeksi sellisti.

Saman tien en tietenkään ehtinyt sellistiksi ryhtyä, vaan piti hipsiä Siltavuorenpenkereelle tenttikorjauksien kanssa. Sen jälkeen sentään oli sello-oppilas, ja outo soittotunti olikin. Musiikin teorian pariin kääntyminen nimittäin jotenkin pysäytti kaoottisen ja levottoman meiningin. Todella kummaa, että oppilas keskittyy teoriaan paremmin kuin soittamiseen.

Kotiuduttuani viimein katselin Housen ja sitten mietin, mitähän mun nyt pitäisi tehdä kun en keksi mitä se on. Luovutin, otin foliota ja pipon, ja askartelin foliopipon. Se ei näytä ollenkaan niin hassulta kuin vihreä sarvihattu.