Niinhän siinä siis kävi, että kirjoitin ma-ti-yönä debriefini valmiiksi asti, mikä sitten johti siihen, että itkin hyvän tovin, ja koin itselleni vähän epätavallisen tunteen, että olisi kiva jos joku halaisi, mutta kun Mirikin oli jo nukkumassa, niin eipä auttanut.
Maagisen ihmeellisesti onnistui minun tiistaiaamuna herätä ennen yhdeksää ja roudata itseni ja tavarani kymmeneltä lähteneeseen Pendolinoon, paluumatkalle kohti Helsinkiä. Olo oli sekava, muttei yhtään niin väsynyt kuin olisin odottanut. Väsymys iski sitten vasta, kun olin selvinnyt sellotunnille. Vieläpä niin tehokkaasti, etten oikein meinannut tajuta yhtään mitään mistään, ja vaihteeksi taas kävi Tapania sääliksi. Oman tuntini jälkeen pidin oppilaalle tunnin, ja se meni myöskin niin pieleen joka suhteessa kuin vain voi. Muun muassa emme meinanneet päästä luokkaan, missä oli tarkoitus soittaa, koska ovi oli lukossa ja avain ei vaan kertakaikkiaan toiminut.
Illaksi ihmettelemään Helenin ja Kimmon yhteistä kotia Akateemisen OmpeluKerhon kokouksen merkeissä. Ja mikäpäs siinä, asunto oli hieno, väsäämämme ruoka niin hyvää että tuli syötyä ihan kammottavaan ähkyyn asti, ja lukioporukan seura on aina jees.
Kotiin palattuani kuvittelin olevani menossa ajoissa nukkumaan, mutta nettiin olikin ilmaantunut HaU-debrief-sivu. Argh. Siispä valvoin taas ihan älyttömän myöhään yrittäen parhaani mukaan olla lukematta Yanagin debriefejä ja asetellen omiani mahdollisesti julkaisukelpoisen muotoisiksi. Eikä edes tullut valmista.
No comments:
Post a Comment