Musiikillista märehdintää

Tajusin tänään, että harmin paikka, kun en ole aiemmin tajunnut raportoida tänne muuan projektini etenemistä. Se kun tuntuisi jotenkin olevan hienon analoginen monen "elämääni" liittyvän jutun kanssa. Kyseinen projekti on tämä "laajennan musiikkivalikoimaani"-meininki. Se alkoi siitä, kun hommasin rakkaan läppärini (kulkee toistaiseksi nimellä "Kulta" koska en ole keksinyt parempaa) ja iPodin. Silloin nimittäin myös päätin, että voisinpa ryhtyä kuuntelemaan enemmän musiikkia. Aluksi valikoimani oli vain pelkkää tuttua ja turvallista klassista ja elokuvamusiikkia, jota hyllystä itseltäni löytyi. Hiljalleen ja varovasti uskaltauduin lisäämään muutakin, lähinnä Laaksolahdesta löytyneitä lapsuudenaikaisia suosikkeja (kuten ison kasan Eppu Normaalia) ja sen semmoista (Apocalypticaa!). Sekin tuntui jotenkin retkeltä vieraalle maaperälle.

Todellinen löytöretki alkoi, kun viimein uskaltauduin kirjastossa muuallekin kuin klassisen hyllyn luo. En tietenkään uskaltanut ryhtyä random-poimimaan mitä vain, vaan valkkasin juttuja, joita tiedän eri ystäväporukoiden kuuntelevan (Maija Vilkkumaasta Motörheadiin). Sitten uskaltauduin jo satunnaisempanakin valikointiin. Ja totesin, että pidän kovin monenlaisesta musiikista. Vähän liiankin. Maailmassa on liikaa musiikkia, siitä ei ehdi kuulla koskaan kuin pienen murto-osan, ja se on ärsyttävää ja ahdistavaa. Tämä sama on sovellettavissa myös soittamiseen, lukemiseen, opiskeluun, melkein mihin tahansa. Pelkään myös, että niin tämän kuunteluprojektin kuin ihan kaiken muunkin kanssa käy niin, etten oikein koskaan löydä sitä, mikä on kaikkein ominta minulle, kun kaikki on tavallaan kivaa, ja sitten kun en osaa rajata ja keskittyä, en ikinä koskaan saa tietää mistään enempää kuin vähän ja pinnallisesti.

Oikeastaan keskeisin asia, mihin tämä ei ole mitenkään elämässäni liitettävissä, ovat ihmissuhteet. "Toistaiseksi", voisi joku kyynikko tähän lisätä, mutten oikein usko. Olen vaan liian rajoittunut semmoisten suhteen.

*****

Tuossahan tuota tekstiä jo tuli enemmän kuin tarpeeksi, mutta en osaa olla lätisemättä päiväjärjestyksestänikin, joten jatkanpa vielä.

Aamut on tyhmiä. Tai sitten mun pitäis oikeasti myöntää, että menen liian myöhään nukkumaan... Kun oli niinkun taas vaihteeksi tarkoitus mennä konsalle ajoissa että saisin luokan, mutta kun heräsin ennen kahdeksaa, kuulin kämppiksen ja miehensä kolistelevan keittiössä, joten päätin odottaa, että ne lähtevät. Ja taisinpa sitten nukahtaa, koska seuraavan kerran havahduin puolitoista tuntia myöhemmin. Siispä jouduin sitten konsalla jonottamaan taas vaihteeksi reilun tunnin, ja ehdin soittaa ehkä puolisen tuntia ennen sellotuntiani.

Sellotunti oli niin tyypillinen tekniikkasessio ettei mitään rajaa. Tehdään jotain jousiharjoituksia. Yritän soittaa ohjeiden mukaan, Tapani katsoo ja toteaa, että "Ei kun nyt sä teit olkavarresta. Ei kun nyt sä liikutit kättä. Pitää tehdä ranteella. Ei noin. No niin, toi oli tosi hyvä"--vaikka omasta mielestäni teen koko ajan samalla tavalla. Päädyn toteamaan, että en mä osaa, ja tylsäätylsää, tehäänkö jotain muuta, mutta onneksi mua ei päästetä niin helpolla. Ja hah, sitten menen itse opettamaan, ja oppilaani sanoo heti kun on pari tahtia soitettu, että "mä en osaa, soitetaanko jooko jotain muuta nyt". Ihan kuin meissä olisi jotain samaa. Kiintoisa kysymys lieneekin, että onko tosiaan, vai olenko jo onnistunut siirtämään huonoja taipumuksiani eteenpäin.