13/01/2007

Turkujärjettömyyttä, taas

Unessa joku tyyppi laittoi minulle rastat, jotka oli päällystetty semmoisella keltaisella kuorrutteella, mitä sitruunametrilakussa on. Sitten kävin suihkussa ja se kuorrute lähti pois ja ne eivät enää olleetkaan kunnon rastat. Unessa oli myös hyvin häiritsevinä henkilöhahmoina vanhempani, jotka olivat samaan aikaan pari ihan muuta tuttua...

Aamusta pääsin kohtalaisen ajoissa konsalle leikkimään pikkolosellon kanssa, ja sitten oli vuoden eka pikkolosellotunti, joka sujui ihan mukavasti. Sieltä suoraa kvartettitreeneihin. Niiden jälkeen iski hillitön vapaudentunne ja hyperaktiivisuus: viralliset ja järkevät asiat ohi, nyt Turkuun olemaan epäjärkevä! Kahden tunnin junassa istuminen vastapäätä kahta ällöttävää blondikanaa oli aika kidutusta.

Turussa oli ensin ohjelmassa kiipeilyä, ja minulla oli kivaa. Vaihteeksi tuntui, että olen oppinut jotain. Selvitin viimein möykyn! Sain toki Miriltä ja Darelta neuvoja, mutta aiemmin en ole onnistunut tuossa edes ohjeiden kanssa. Kiipimisen jälkeen piti syödä, ja sitten Dare häipyi olemaan järkevä ja minä ja Miri olemaan kaikkea muuta.

Oikeastaan koko tämänkertaisen turkuiluni syy oli, että Miri oli puhunut minut lähtemään kanssaan hevikaraokeen. Tähän valmistauduttiin tyhjäämällä bileiden jälkeisestä baarikaapista muun muassa uutenavuonna korkkaamaton pinkki kuohuviini, jonka korkki lensi komiasti ties mihin, sekä laulamalla pari toivelaulukirjaa kannesta kanteen. Tämän jälkeen totesimme, että emme oikeastaan osaa laulaa heviä kovin hyvin, joten saman tien voisimme lähteä tavalliseen karaokeen. Olimme jo kävelemässä sinne päin, kun Tiemus soitti, ja menimmekin katsomaan tätä Forteen. Teinibaarista löytyi sitten myös teiniangstia. Onneksi kun olimme angstisesti mönkimässä Mirin kanssa takaisin kotia, törmäsimme Teatterisillalla ihan oikeaan teiniin, joka puhui meille viisaita. Käännyimme ympäri ja menimme karaokebaariin. Kello oli kumminkin jo niin paljon, ettemme enää päässeet laulamaan karaokea. Hauskaa oli kumminkin. Kaiken kaikkiaan aika lahjaisa ilta: ei hevikaraokea, mutta sen sijaan melkein kaikki muu mahdollinen, mitä pöhlään baari-iltaan vaan voi sisältyä.

No comments: