Tänään oli tarkoitus raahautua ylös joululomalusmuilusta ja ryhtyä olemaan edes melkein hyödyllinen. Ei se ihan täysin onnistunut, etenkään kun nukuin puoleen päivään, mutta sentään joitakin pieniä juttuja sain tehtyä--esimerkiksi vaihdettua eilen poksahtaneen lampun ja lisäiltyä osan kevätkauden menoista kalenteriini. Laitoin myös ihan oikeesti itte ruokaa. Taisipa olla ensimmäinen kerta kun näin tein tässä asunnossa. Olen tästä saavutuksesta aika ylpeä, vaikka se olikin vain semmoista perus-kana-pakastewokkivihannes-nuudeli-sörsseliä.
Sellonkin sain kaivettua kotelosta, ja soitin Brahmsin F-duuri-sonaatin läpi. Jotenkin se vaan kappaleena on minulle hankalan oloinen, e-molli-sonaatti on paljon selkeämpi ja herättää enemmän tunteita. Sen olen kumminkin jo soittanut joskus vuosia sitten musaopistossa, ja F-duuri istuu tutkinto-ohjelmistooni paljon paremmin. Kun vain saisi sen mätkittyä esityskuntoon. Saattaapi tulla kiire sen kanssa.
Päivän suurin saavutus oli kumminkin eräs mukava havainto itseeni tai lähinnä itsetuntooni tai minäkuvaani liittyen. Tajusin asian, jota varmaan moni muu pitäisi itsestäänselvyytenä, ja minua idioottina, jos sen tähän toteaisin, joten enpäs tee niin. Kummaa, miten suurelta oivallukselta se minusta kuitenkin tuntui.
No comments:
Post a Comment