30/01/2007

Mukalukupäivä

Päiväohjelmassa oli pääasiassa tenttiinlukua. Siispä luonnollisesti kulutin aamupäiväni irkkaamalla ihmeellisiä kriisejä kehittäen. Jos eilinen oli päivä, jonka olisi voinut skipata, tänään oli puolestaan päivä, jolloin olisin voinut pitää suuni/näppikseni kiinni.

Päivän ainoa virallinen aikatauluasia oli metrokuskikurssin terveystarkastus, missä kyllä oli asiaa riittämiin tämmöiselle kaikkea lääkärintapaista kammoksuvalle ihmiselle. Ei se oikeastaan niin kamalaa ollut, opin ihan kiintoisia asioita itsestäni, kuten sen, että en ole vieläkään saanut tuhottua kuuloani vaikka soitan aina ilman korvatulppia ties miten hirveissä ylimeluisissa olosuhteissa, sekä sen, että täysin järjenvastaisesti pelkään verenpaineen mittausta älyttömästi, mutta verikokeen ottamista en juuri laisinkaan.

Vasta alkuillasta sain kunnolla lukemisesta kiinni. Se toimi niin, että luin pätkän, hypin pari biisiä tanssimatolla, ja luin lisää. Pitää olla niitä taukoja nääs. Vaan enpä tajua, miten ihmeessä muka aion lukea tämän (Garman: Psycholinguistics) loppuun huomiseksi. Argh.

No comments: