Ihmeiden aika ei ole ohi: heräsin puoli kasilta ja ehdin puoli ysiksi konsalle. Josko tästä alkaisi uusi ja aamuvirkumpi päivärytmi. Aina voi toivoa. Kiitos aikaisuuteni, ehdin harjoitella melkein tunnin ennen kvartettitreenejä. Kvartettitreenien jälkeen söin ja jonottelin luokan ja harjoittelin lisää. Vaikka periaatteessa siis tuli harjoiteltua kolmisen tuntia, se ei vaan tuntunut niin paljolta, vaan enemmän siltä, etten saanut mitään aikaan. Saattoipa johtua siitä, että tyhmänä menin ottamaan läppärin laukusta ulos, se aina häirii keskittymistä. Sentään sain Brahmsin 2. osan melkein menemään ulkoa. Soiteltuani aikani oli vielä oppilas, vaan opetus otti ja venyi, ja kun viimein huomasin mitä kello oli, juoksin pikavauhtia konsalta pois.
Kipitin bussiin, jolla selvisin halki mystisten tuntemattomien Helsingin kolkkien viimein Tapanilaan, mistä löytyi Kiipeilykeskus, sekä Riikka kiipimäseuraksi. Tavanomaiseen hätäilyyn taipuvaiseen tapaani olin kovasti huolissani, kun piti esitellä osaamisensa tyypille, ennenkuin sai kortin ja luvan kiipiä, mutta menihän se ihan kelvollisesti. Siispä pääsin ihmettelemään sitä reittien paljoutta sekä muotoseiniä. Aluksi lähinnä häkellyin niistä enkä tykännyt yhtään, kun seinä möykkyilee miten sattuu, mutta ei se loppujen lopuksi niin kamalaa ollutkaan, vaan varsin jees. Muutenkin oli reippaasti vaihtelevampi ja jännempi kiipimäpaikka kuin Kumpula. Pitää päästä tuonne toistekin.
No comments:
Post a Comment