Näin kamalaa unta, jossa olin unohtanut tehdä tuntkintooni käsiohjelman, ja sitten aloin kirjoittaa sitä konsalla tuntia ennen tutkintoa. Vielä varttia ennenkään se ei ollut valmis, ja sitten tajusin, että olin jostain syystä kirjoittanut pitkän pätkän esittelyä Bachin 1. soolosarjasta, joka ei kuulu koko ohjelmaan ollenkaan. Heräsin hyvin ahdistuneena.
Jottei uni osoittautuisi enteelliseksi, kulutin aamupäivän paitsi larppietäilyn, myös käsiohjelman kirjoittelun parissa. Ei oikein vaan meinannut löytyä netistä tietoa jutuista, joista olisin halunnut kirjoitella, kuten Janacekin Sadun taustalla olevasta tarinasta, mutta eipä voi mitään. Eipä tuolla ohjelmalla oikein mitään väliäkään ole. Jos soitan huonosti, se on ihan sama, minkälainen taideläpyskä se ohjelmalehtinen on.
Iltapäivällä sitten soittelin jonkin verran. Hirvittävän epävarma olo on kappaleiden suhteen. Sen siitä saa, kun on lusmuillut kun olisi pitänyt harjoitella. Kaiken kaikkiaan pahimmillaan tunnelma oli kuin kuolemaantuomitulla päivää ennen loppua. En oikein edes kykene käsittämään, että huomisen kello kahdentoista jälkeen elämä jatkuu. Kai se jatkuu. En ainakaan ole ikinä kuullut, että kukaan koskaan olisi kuollut tutkintojännitykseen.
Soiteltuani mukamas-riittävästi päätin karkoittaa ylettömän ahdistuksen geokätköilyllä. Kolmea kätköä etsin, yhden vain löysin. Tulipa kuitenkin ulkoiltua, ja puuha piti ajatukset poissa tutkinnosta paremmin kuin aamupäivän etäpelaaminen.
No comments:
Post a Comment