29/03/2007

Metrojulkisuutta

Minen tajua, mistä tämä nyt iski, mutta näin vaihteeksi sitten larppiunta. Yritin siinä pelata kaikkia kolmea turkulaista kaupunkipelikampanjahahmoani samassa pelissä, ja kuten odottaa saattaa, ei se ihan sujunut. Onpas taas ihme larpinpuutostila, ja tänä vuonna kovin vähän pelejä tiedossa. No, ÅBN ainakin on tuloillaan.

Aamulla konsalle suunnatessani löysin Metrolehdestä lystin metroyllärin: olinpas päässyt lehteen, kun kurssistamme oli HKL:n tiedotesivulla uutinen. Kuvaaja on osannut valita esille parhaan osani, eli hiukset. Jeejee.

Konsalla oli kvartettitreenit. Aloittelimme Debussyn 1. kvartettoa. On se tavallaan vähän harmi, että joitakin vuosia sitten vielä kovasti pidin tämmöisestä ranskalaisesta haahuilevasta maalailusta, mutta nykyjään en oikein lämpene semmoiselle. Lisäksi konsalla oli tarjolla kakkukahvit tulossa olevan suuren ja mahtavan Metropolia-ammattikorkeakouluyhteenliittymän kunniaksi. Kakku oli pahaa, kahvi samoin. Ehkäpä se kertoi jotain koulun tulevaisuudesta.

Iltapäivästä sitten metroilemaan. Pääsimme vilkaisemaan varikon valvomoa, joka vaikutti leppoisalta ja kotoisalta. Ajelukin oli leppoisaa, kun oli niin letkeä ajoporukka. Kotimatkalla bussissa tuli kurssikavereillekin todettua, että tosiaankin, alkuhuolistani huolimatta, porukka on hyvinkin tutustunut toisiinsa, hyvin olemme ryhmäytyneet. Se on mukavaa.

No comments: