06/03/2007

Metro jee, bussi blaah

Annoin itselleni aamupäivän vapaata, eli päätin olla tekemättä mitään ihmeempää ja järkevämpää. Ei sinänsä eroa mitenkään sen suuremmin monesta viime viikon aamusta tai aamupäivästä, mutta kuitenkin ero oli valtava. Oikeasti pystyi vaan olemaan ilman, että koko ajan ahdistuu ja stressaa siitä, että juuri nytkin pitäisi oikeasti olla harjoittelemassa. Ja puuhasin loppujen lopuksi kumminkin ihan järkeviä, eli aloin pakkailla. Viikonloppuna muutto, hip.

Päivän ainoa typerä inhottava hetkinen tuli, kun lähdin kohti metrovarikkoa. Ajattelin, että nyt kun ihanasti on paljon aikaa enkä ole menossa suoraa jostain muualta, menen ajoissa, ettei tarvi juosta. Katsomallani bussilla olisi pitänyt olla perillä yhdeksää vaille. Tietenkin se pentele tuli sitten 11 minuuttia myöhässä, ja myöhästyin metrokurssilta. Ei sellainen sovi. Metrokuskit ovat täsmällisiä. Sitä paitsi muutenkin pidän itseäni täsmällisenä ja olen yleensä aina ajoissa (tosin sellotunnit ja kvartettitreenit ovat pienoinen poikkeus). On yksi arjen ikävimpiä tunteita, kun istuu bussissa ja katselee, kuinka kello etenee ja on ihan liian paljon, ja bussi vaan matelee ja joutuu pysähtymään joka pysäkille ja joka punaisiin valoihin ja... Blääh. Metro on kivampi kuin bussi.

Vaikka sitten viitisen minuuttia menikin ekan teoriatunnin alusta hukkaan, kukaan ei vielä viskannut minua kurssilta ulos kelvottomana yksilönä. Sen sijaan perehdyttiin junien pakkojarruihin ja muuhun tarpeelliseen. Ajoharjoittelu puolestaan tuntui sujuvan paremmin kuin eilen, kun kykeni jopa ajattelemaan. Ja että ne uudet junat vaan ovat hienoja.

No comments: