Tänään oli paras "koulupäivä" ikinä. Tänään toteutui eräs pitkäaikainen haaveeni. Aamulla piti herätä viiden jälkeen, että ehtisi varikolle ajoissa, mutta oli se sen arvoista: pääsin oikeasti kävelemään metrotunneliin! Tietenkin meidän tulevien kuskien pitää mahdollisen hätätilanteen tullen osata liikkua siellä, joten tänään harjoiteltiin. Ajeltiin Kampin kääntöraiteen pohjalle, kiivettiin ylös ja takaisin alas varahätäpoistumiskuilun parikymmentämetriset kapeat rautaritiläkierreportaat, ja sitten käveltiin tunnelissa raiteiden vierustaa Kampista Ruoholahteen.
Minulta taisi mennä puolet opastajamme selostuksista ihan ohi korvien, kun keskityin tuijottamaan ihmeissäni ja ihastuksissani ympärilleni. Joo, ajaminen on mageeta, joo, metrot on mageita, mutta tämä oli mageuden huipentuma. Oli meinaan hurja tunne, kun käveltiin liikennöidyn raiteen sivua ja aina tasaisin väliajoin painauduttiin lähelle seinää kun metrojuna mennä huristeli ohitsemme. Ja kun tunnelista otettiin työvalot pois, oli aivan läpitunkemattoman pimeää, ja sitten kun vielä tunneleissa ajavien junien äänet kaikuivat siellä... Ooo. Ei oikein tunneli-ihastuksen kuvaamiseen "wau" ja "whii" ja "jee" riitä. Ylisanat loppuvat. Loppupäivä tunneleiden katsastelun jälkeen oli sitten ajoharjoittelua, mikä myöskin on kivaa.
Mahtavan mainion metrokoulupäivän jälkeen tietysti väsytti kovasti, ja tietysti olisi pitänyt harjoitella, ja tietysti keskittymiskyky oli nollassa. Asioita ei ainakaan auttanut se, että Turussa oli Salaisuuksia-kampanjan ensimmäinen osa meneillään. Etäpelailin minkä voin, mikä ei ollut kovinkaan paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että ei meinannut ajatus pysyä soittamisessa millään. Maanantai on kamalan pian. Onneksi sen jälkeen on tiistai.
No comments:
Post a Comment