15/11/2007

Zzz

Jostain ihmeen syystä en tällä viikolla osaa nukahtaa niin millään. Normaalistikin olen siinä vähän hidas, mutta tämä alkaa jo olla häiritsevää. Toisaalta olen viimein nukahtamisissa onnistuttuani nähnyt koko joukon hämäriä unia. Juonellisesti tai tapahtumallisesti ei varsinaisesti ole ollut mitään epätavallista--on ollut takaa-ajoa, larppaamista, Heroesia, sen sellaista. Sen sijaan useammassa unessa on esiintynyt jokseenkin epätavallisia ilmiöitä. Eräässä unessa henkilö oli jotenkin samaan aikaan kuollut mutta kuitenkin aktiivisesti osallisena tapahtumiin, keskustelikin vielä muiden kanssa, enkä herättyäni kyennyt keksimään, miten se oli käytännössä toiminut ja ollut mahdollista. Toisessa, melkoisen ahdistavassa unessa oli instant-näkökulmanvaihdos siten, että ensin tapoin takaa-ajajani kammottavalla tavalla, ja sitten hetkeä myöhemmin elinkin kuolevan takaa-ajajan osaa. Viime yönä sentään oli vain ja ainoastaan kiva uni, jossa nerokkaasti olin samaan aikaan nukkuvaa ihmistä ympäröivien läheisten joukossa toteamassa, kuinka herttainen kyseinen henkilö on, sekä itse se nukkuva tyyppi, joka ei oikeasti nukkunutkaan, ja tunsi olonsa kovin rakastetuksi. Oi.

Päivällä väsytti, kun nukkuminen tökki, mutta puuhakasta oli siitä huolimatta. Konsalla olin ennen yhdeksää. Aamuinen harjoitteluyritys oli tosin aika säälittävä, ja kvartettitreeneissäkin juteltiin enemmän kuin soitettiin. Säestysharjoitukset tulivat ja menivät. Niiden jälkeen koitti päivän suuri koettelemus: kävin Kirkkonummella pitämässä soitinesittelyn noin kymmenen pikku riiviön ryhmälle. Muksut olivat mainioita, mutta myös kovin kovaäänisiä ja jestas, en minä niin alkuunkaan osaa pitää sellaisia kurissa. Sielläpä sitten soittelin niille kaikkea kivaa, ja ne juoksivat ympäri luokkaa minkä ehtivät. Huhhuh. Ei olisi minusta luokanopettajaksi. Kirkkonummelta palattuani havaitsin harmikseni, että on pari tuntia vapaata aikaa. Pahus. Onneksi osan siitä sain kulutettua jousitusten väsäämiseen. Lopun kiertelin kauppoja. Pitäisi ostaa talvitakki ja kengät ja läjä vaatteita. Eipä löytynyt. Viimein oli kello YS-harjoitusten verran. Puoli kymmenen jälkeen kotiin.

No comments: