Vaikka kuinka olisi tehnyt mieli nukkua puoleen päivään, se nyt vaan ei sopinut. Kiskoin itseni liikkeelle ja Pasilan kirjastoon poimimaan potentiaalisen lähdekirjan, joka osoittautuikin oikein käyttökelpoiseksi. En kuitenkaan vielä ehtinyt edetä kirjoituspuuhiin, koska piti mennä soittamaan YS:n Pave-kvartetin kesken. Täytynee tunnustaa, että aiemmin minulla oli paha tapa nähdä tämä epävirallinen tavoitteeton kvartettiharrastelu lähinnä ajanhaaskauksena. Nyt, kun tiedän, että soittotunnit loppuvat jouluun ja muutenkin soittopuuhat koulun puolesta häipyvät, arvostan tällaista ihan uudella tavalla. Soiteltiin muun muassa Pergolesin Stabat materia, joka on hyvin kaunis. Lisäksi oli ruokaa, ja sitten oli jälkiruokaa. Nerokkaana tapauksena onnistuin paitsi juomaan reippaasti kahvia, myös syömään melkoisen kasan suklaata ja jätskiä. Mikäs sen parempi idea kuin yhdistetty kofeiiniyliannostus ja sokerihumala...
Kotiin palattuani oli melkoisen ADHD-olo. Joko siitä huolimatta tai mahdollisesti sen ansiosta sain tehtyä asioita (pestyä paljon pyykkiä ja viimeinkin vaihdettua kattolampun--ei tarvi enää elää pimeydessä!) sekä Asioita, eli sörkittyä opinnäytettä. Jopa niin innolla, ettei edes myöhään puolenyön jälkeen nukkumisesta ollut tulla mitään, kun kaikenlaiset ideat eivät jättäneet rauhaan. Näköjään olen viimein alkanut uskoa siihen, että minun on mahdollista saada työni joskus valmiiksi. Itse asiassa nyt tuntuu siltä, että hitto, jos olisin herännyt tällä tavoin edes pari viikkoa aiemmin, olisin vielä voinut valmistua jouluksi. Toisaalta, ei kai minulla ole mikään hirveä kiire valmistua. Ei muuten kuin siinä mielessä, että nyt arvostan itseäni entistä vähemmän, kun en saanut koulua ohjeajassa käytyä.
Hyperaktiivisen puuhailuni ohessa koin myös hämmentävän valaistumisen hetken. Yhtäkkiä tajusin, että hetkinen, ihan oikeasti tulen valmistumaan viimeistään keväällä. Se on sitten siinä. Yksi koulu käyty. Sen jälkeen, jos haluan, voin vaikka vaihtaa elämäni suuntaa ihan täysin. Ryhtyä tekemään jotain ihan muuta. Myönnettäköön, että "ryhdyn etsimään töitä sellonsoitonopettajana" ei ole kovin lähellä "mitä tehdä seuraavaksi elämässä"-listani kärkeä. Kielitieteen opiskelupaikkakin on tietysti olemassa, senkin suhteen pitäisi kai jotain tehdä--kyllä varmaan yritän sieltä ainakin kandin paperit kyhätä kasaan, niistä ei puutu mitenkään älyttömän paljoa. Mutta niistä viis, aloin kumminkin saman tien kaivella pääsykoejuttuja netistä. Luulen, että jonkinlaisen mielenrauhan saadakseni minun täytyy käväistä koettamassa onneani Sibelius-Akatemian pääsykokeissa, siellä kun on AMKista valmistuneille muusikoille 2,5-vuotinen maisterinkoulutusohjelma. En oikeastaan edes kauheasti usko sinne pääseväni, mutta yksi asioista, joita tähänastisessa elossani kadun, on se, että en päässyt Akatemialle kun sinne hain, ja se, että hain sinne vain sen ainoan kerran, heti lukion jälkeen. Toisaalta, olen myös pähkännyt pitkään sitä, olisiko minun oikeasti alunperinkin pitänyt lähteä opiskelemaan jotain ihan muuta. Jospa vaikka piruuttani kävisin keväällä myös biologian pääsykokeissa. Olen aina halunnut opiskella perinnöllisyystiedettä.
No comments:
Post a Comment