Synkeys

En keksinyt hirvittävän pitkälle tyhjälle aamu-iltapäivälle mitään tekemistä. Siispä luin lisää Hellblazeria. Hyvinhän se aika niinkin kului. En ole ylipäänsä kovinkaan paljoa sarjakuvia lukenut, pitäisi varmaan enemmänkin. Tästä syystä törmäsin myös odottamattomaan ikävyyteen: juuri kun olin ehtinyt kiintyä tietyn piirtäjän tyyliin, vaihtuikin taiteilija. Yhyy. Hämmentävää, kun on tottunut näkemään hahmot tietyn näköisinä, ja yhtäkkiä ne muutuvat aivan eri näköisiksi.

Päivän ehkä järkevimpänä puuhana tulin ilmoittautuneeksi pitkästä aikaa pariin larppiin. Persoonaani kovin hallitseva pessimisti tosin hihkui heti, että pah, ilmoittaudu vain, et sinä kumminkaan pelaamaan pääse. Kai se on parempikin ajatella näin. Yksi suurimmista syistä, miksi kehno tutkintoarvosana sattuu niin paljon, on se, että tämän kerran--tämän ainokaisen kerran--kun rohkenin suhtautua tutkintoon optimistisesti, näin sitten kävi. Pessimistinä pettyy harvemmin, ja se harva kerta, kun jotakin kivaa tapahtuu, tulee sitäkin iloisempana yllätyksenä. Synkkää, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä.

Illaksi oli pakko raahautua YS:n treeneihin, koska keikka on perjantaina ja tämä oli kenraali. Lähdin liikkeelle väärällä jalalla ja täysin haluttomana soittamaan mitään. Lopputuloksena kulutin hajoitukset vuorotellen sisäänpäinkääntyneen itsesäälin ja typerän vittuilun välillä. Tietenkin myös soitin aivan pieleen koko ajan. Jälkeenpäin hävetti, mutta siltikään en kyennyt ravistamaan kaikkea angstia niskastani.