Tämmöisiä minun päivieni kuuluu olla, eikä semmoisia, että lojun kotona ihmettelemässä. Herätys ennen seitsemää, konsalla 8.15. Harjoittelua. 10-12 kvartettitreenit. 12-> säestysharjoitus. Tällä kertaa meni isommitta ongelmitta, taikka peräti jopa hyvin. Jee. Syömään. Sen jälkeen oli tarkoitus lähteä pitämään lapsosille selloesittelyä, mutta se siirtyikin ensi viikkoon. Uhkasi tulla hirveä tyhjä kohta päivään. Käväisin äänestämässä HYY:n edarivaaleissa ja arvoin, mitä oikein tekisin. Valitsin kuin ahkera ihminen, ja palasin konsalle harjoittelemaan vielä vähän. Soittelu oli tosin aika väsynyttä. Soin siis itselleni pitkän kahvitauon ennen siirtymistäni YS-treeneihin. Niiden jälkeen, klo 21, saatoin tyytyväisenä todeta, että siinä oli se päivä.
Oikeasti tällaiset alusta loppuun aikataulutetut päivät ovat minulle tutun ja turvallisen tuntuisia. Toki vähän raskaita, ei niitä koko ajan jaksa, mutta niistä tulee tyytyväinen ja ahkera olo. Ikävä kyllä tällä hetkellä tällaisia päiviä on ehkä kerran parissa viikossa, ja ihan liikaa niitä "iltapäivällä on yksi oppilas, ei mulla mitään muuta sit koko päivänä olekaan"-mallisia päiviä.
...vaan onhan siihen syykin, miksi päiväni ovat tänä syksynä usein tyhjähköjä. Itsehän tyhjäsin, että ehtisin tehdä opinnäytettä. Ehtisin joo, jos vain osaisin, kykenisin, jaksaisin, pystyisin, mitä lie. En oikeasti käsitä, mikä siinä mättää. Sain tänäänkin koululla suunnattoman ahdistuksen aikaan, kun muutama kaveri esitteli omaa opinnäytettään. Siltikään en saa itseäni potkittua tekemään yhtään mitään. Miten se voi olla näin suunnaton mörköpeikko se opinnäyte?
(PS. Kuulin kyllä siitä kouluammuskelusta. En vaan katso tarpeelliseksi kommentoida sitä sen ihmeemmin.)
No comments:
Post a Comment