Näin taas huvipuistoteemaista unta. Niitä on viikon sisään tullut vaikka kuinka monta. Tässä nimenomaisessa unessa hiipparoin joidenkin kavereiden kanssa salaa maksamatta sisään Lintsille. Juuri kun olimme palanneet sieltä kotiin, tulikin Lintsiltä joku tyyppi ihan ovelle kyselemään, ehtisinkö ehkä palata sinne töihin, tarvisivat Rinkeliin vaksia. Omatuntokin vähän soimasi sen pummivierailumme jälkeen, joten lupauduin. Hm. En kyllä keksi mitään hienoa selitystä sille, mitä alitajuntani yrittää näillä huvipuistounilla viestittää.
Eilisen ahkeruuden jälkeen tänään en tietenkään päässyt ajoissa liikkeelle. Matkalla kohti kvartettiharjoituksia bussi ensin jumitteli pysäkeillä, kun liian monta lastenvaunullista yritti sovittautua sisään, ja sitten kuskikin vielä ajoi harhaan. Myöhästyin siis. Onneksi en hirveän paljoa. Kvartetin jälkeen istuin kaikessa rauhassa ruokalassa syömässä, kunnes törmäsin tietoon ja oivallukseen, että jopa ihmiset, joiden en edes ole tiennyt tekevän opinnäytettään, ovat siinä puuhassa minua paljon edellä. Jäin hetkeksi yksin istumaan pöytään ja tuijottamaan tyhjyyteen.
Pidettyäni päivän soittotunnin palauduin Perkkaalle, istahdin matolle, levitin taas lähdekirjat ympäriinsä, avasin Opinnäytteen ja tuijotin sitä. Jos ne muutkin kykenevät, miksi minä en? En keksinyt yhtään syytä. Aloin kirjoittaa. Kun muutamaa tuntia myöhemmin lopetin, olin saanut aikaan useamman sivun tekstiä. Olo oli todella voitokas. Syvästi toivon, että tämä oli jonkinlainen käännekohta tässä toivottomalta tuntuneessa taistelussani. Palkkioksi itselleni leivoin vielä myöhään illalla muffinsseja, ja vaihteeksi nekin onnistuivat.
Ikävä kyllä en kumminkaan päässyt lopettamaan päivää iloisissa merkeissä, vaan löysin uusia ja entistä käsittämättömämpiä ahdistuksen syitä. Sain nimittäin facebookitse kutsun ala-asteluokkani luokkakokoukseen. Luokan, johon en oikein koskaan kokenut sopeutuvani, ja jonka koin enimmäkseen joko vihaavan minua tai pitävän minua niin merkityksettömänä luuserina, ettei sitä kannata edes vihata. En taida uskaltaa mennä sinne. Suhtautumiseni on jo valmiiksi niin nurja, että hajoilisin vaan. Olen ihan varma, että ne ihmiset pitäisivät kaikkia saavutuksiani mitättöminä ja ylpeyden aiheitani tyhminä. Tämä ei varmaan ole reilua niitä ihmisiä kohtaan, koska tuskin ne oikeasti näin ajattelevat. Samalle illalle on kuitenkin tarjolla myös juvenalialaistuttujen kanssa hengaamista, ja siinä seurassa en koe itseäni hylkiöksi, joten hyvä tekosyykin luokkakokouksen väliinjättämiselle löytyy.
No comments:
Post a Comment