30/05/2007

Kesäajoa

Heti aamusta tuli selväksi, että päivä on Kuuma. Aloitin sen silti aikaisin ja ahkerasti käymällä viimein säätämässä kotivakuutuksen tätä kämppää vastaavaksi. En tajua, miksi sen aikaansaamiseen meni noin kauan, kun vaati oikeasti vain vartin visiitin. Jostain syystä vakuutukset ovat minulle jotenkin mystinen ja vaikeaselkoinen asia, vähän niinkuin opintotuki ja verotus. Pitäisi mennä johonkin perus-kansalaisen taloustieto-kurssille tai jotain. Lisäksi taas kävin ryöväämässä kirjastosta kaikennäköistä. Sitten sello selkään ja suunta Ruoholahteen. Pidinkin Stadian harjoitusoppilaalleni vielä yhden tunnin, valmennusta pian oleviin musiikkiopiston pääsykokeisiin. Voooi.

Töissä pääsin ihmettelemään, millaista on metron ajo, kun on hillitön helle ja vielä troppinen kosteuskin ilmassa. Vanhat junat ovat sietämättömiä saunoja, niissä ei kestä olla. Sen sijaan joudun perumaan pahat puheeni peruskorjatuista junista... Tai no, en ihan kaikkia, on niissä edelleen huonommat jarrut, mutta ne ovat ihanan hyvin ilmastoituja. Itse asiassa useampaan kertaan tuli kylmä, kun oli puhallus täysillä ja lämpötilaksi säädetty 15 astetta. Ulos astuessani aina ihan häkellyin, että mitäh, täällähän on kesä. Tietysti uudessa junassa on myös ilmastointi, joten se on edelleen suosikkini, koska on sekä hyvä ajaa ja jarruttaa että viileä.

No comments: