28/05/2007

Kiipeilyä ja pähkäilyä

Epäonnisuus vaivasi kiipeilyreissua tänäänkin, vaikka kohteena oli vain tuttu Tapanilan seinä. Lähinnä niin, että Olmi oli nukkunut pommiin, ja kun minulla alkoivat työt jo kahdelta eikä kolmelta kuten useimpina päivinä, jäi kiipimäaikaa aika vähän. Ainoa kunnon saavutus oli yhden uuden "6-"-reitin selvittäminen. Tosin sen jälkeen kiipeämäni ennalta tuttu 5+ tuntui vähintään yhtä vaikealta, vaikka puuhaa vaikeuttikin se, että olen jotenkin jumittanut jonkun lihaksen vasemmasta kädestäni, ja vaikeahkon reitin jälkeen se ei oikein viihtynyt rasituksen alaisena. Sitä säästääkseni yritin kiivetä yhdellä kädellä paikan helpointa reittiä (3+), mutta huh, oli kyllä liian hankalaa semmoinen.

Töihin tuli sen verran hoppu, että ruokaa vastasivat tänään nihkeä kolmioleipä ja pussikeitto. Töissä aika meni hirmu nopeasti, koska kaikki tauot ja suurin osa ajoajastakin upposivat ensi sunnuntain pähkäilyyn. Ilmeni nimittäin juuri, että silloin voisi olla lukioporukalla risteily tiedossa--jos saan sen sunnuntain töistä vapaaksi. Toisaalta, vapaaksi sen luultavasti saisinkin, mutta se tulisi kalliiksi, kun sunnuntai on tietenkin viikon arvokkain päivä. Ääääh, inhoan tällaisia ärsyttäviä valintatilanteita.

Illan ilahduttavimmat asiat olivat ihana ukkossadesää kun palailin kotiin sekä kahvijäätelö ja kylpy.

No comments: