23/05/2007

Päiviä ja kiipimää

Viikonpäivät menevät kyllä taas vaihteeksi ihan täysin sekaisin. Kai tänään ehkä mahdolisesti on keskiviikko? Nyt jo? Tuntuu ehkä enemmän maanantailta. Tai sittenkin perjantailta. Ei hajuakaan.

Oikea maanantaipäivä sisälsi lähinnä kirjastovierailun ja sen myötä lisää Linnunradan käsikirja -kuunnelmaa sekä Dirk Gentlyn holistisen etsivätoimiston lukemista (vinkeä on, ihme kun aiemmin en ole sitäkään lukenut--paitsi että nähtävästi loppuratkaisu oli minulle liian älyllinen, pitää vielä pähkäillä, että mitä ihmettä siinä tapahtui), sekä juuri ennen töihin menoa vierailun optikolla työ-aurinkolaseja valikoimassa. Näköjään muistin pieleen omien lasieni vahvuuden. Sinänsä ihan positiivista, että minulla onkin 0,25:n verran parempi näkö kuin luulin. Hih. Pääni on joissain asioissa aika seula.

Tiistai eli eilinen oli aika mainio päivä, koska aamupäivästä mentiin taas Olmin kanssa seinälle, ja tehtiin urotekoja. Tai siis, tapeltiin kaksi 6- reittiä ylös. Ensimmäisessä tosin molemmat fuskailimme vähän, lähinnä siksi, ettemme oikein saaneet selkoa, mikä kaikki seinässä esiintyvä reittiin kuului. Jälkimmäisen alku oli niin haastava, että saimme molemmat rähmätä sitä ties kuinka kauan, mutta loppujen lopuksi Elmo selvitti koko homman ihan oikeasti ja itse huijasin yhden otteen verran reitin lopussa, kun voimat olivat niin pois. Vähänkö kyllä taas oli sankariolo. Hieman harmittaa jotenkin se, että nyt, kun tuntuu, että olen alkanut seinällä jotakin joskus osatakin, alkaa kalliokausi, ja kivellä olen ihan täysi rähmäkäpälä. Vaan kai sekin siitä, kunhan tarpeeksi harjoittelen.

Töitäkin tiistaina oli. Päivän jännittävin asia oli yksi juna, jonka ohjaamon alta kuului niin kummaa hurinaa, että se meni sitten vaihtoon ja varikolle.

No comments: