25/05/2007

Vapaatorstai

Vapaapäivä! Jee! Aamusella suunnattiin taas Elmon kanssa Tapanilaan. Päivän opetus oli, että joo, kyllä me voidaan kiivetä vaikka 6+ reittejä, jos löydetään tarpeeksi helppoja... Kiipeilykeskuksen greidaus tuntuu olevan aikasta aaltoilevan laatuista, kun osa 5+ reiteistä on niin vaikeita, etteivät tahdo edetä, ja sitten taas jotkut 6- tai jopa 6 ovat ihan kiivettävissä. Nyt ei sitten edes tunnu, että voisi olla mitenkään saavutuksiinsa tyytyväinen, kun niiden eri greidisten reittien todellinen vaikeus heittelee niin rajusti.

Osan vapaapäivästä omistin ihan järkevällekin toiminnalle: käväisin konsalla säätämässä lukuvuoden loppusäätöä, eli hankkimassa nimiä Esittävän Säveltaiteen Opintokokonaisuuden typerään pahvilappuseen, johon niitä pitää joka kevät metsästää. Tänä keväänä se tosin kävi yllättävän vaivattomasti, onneksi. Lisäksi oli sellistitapaaminen, jossa katseltiin muksuryhmien kevätkonsertti videolta, ja suunniteltiin ensi vuoden ryhmäopetusta. Paitsi että minä en tule siihen enää osallistumaan, koska olen tehnyt opetusharjoittelut jo. Ihan täydellisen epätodellinen ajatus, että pitäisi valmistua jouluksi.

Konsalla sellisteiltyäni menin vielä soittamaan yksityisoppilaani kanssa grande kevätkonsertin, jossa olikin yleisönä koko joukko oppilaan sukulaistätejä. Kääk. Etenkin kun vielä menin paikalle 5min myöhässä, koska pahuksen bussi petti, taas. Busseihin ei voi luottaa. Miksei metrolla pääse joka paikkaan? Konsertti oli sitten varsin sähläinen, mutta sen jälkeen oli kyllä mainio tarjoilu, todella hyvää juustokakkua ja muuta kivaa.

Viimein oli kaikki virallinen ohjelma hoidettu, jotenka siirryin epäviralliseen suuntaan, eli ensimmäisellä mahdollisella bussilla Turkuun. Cosmicissa oli hauskaa. Pahus, että matka on hieman liian pitkä, että siellä viitsisi kovin usein käydä. Eipä näitä vapaita torstaitakaan tosin ole kuin kerran kolmessa viikossa.

No comments: