Aloitin taas viikon kiipeämällä Elmon kanssa Tapanilassa. Ei oikeasti yhtään huono tapa aloittaa maanantaitaan. Aamupäivä on myöskin aika loistoaika olla tuolla, koska siellä on aivan tyhjää, ja pääsee halvemmallakin. Päivän kartoituksen perusteella taidettiin päätyä johtopäätökseen, että 5+ on sekä Olmille että minulle toistaiseksi järkevin greidi kiivetä. Aika haastava, niin että pitää miettiä, mitä tekee, muttei kuitenkaan mahdoton.
Kiipeilyn jälkeen suoraa Itäkeskukseen, syömistä ja ajamaan. Tänään oli oikeastaan ensimmäinen työpäivä, kun vastaan tuli jotain vähän epänormaalimpaa. Jossain junassa oli ovivika, toinen (jota minäkin ajoin) reistaili muuten vaan toistuvasti, ja sitten vielä yksi opastinkin jumitteli punaisena. Ei mitään isompaa kaaosta tai häiriötä näistä sentään tullut, eli ei se ollut kamalaa, vaan ennemminkin jänskää.
Päivän lopetus kylläkin meinasi mennä jänskästä kamalan, tai lähinnä kamalan tyhmän puolelle. Vietyäni junan varikolle kytkin sen edellä olleen letkan jatkoksi epähuomiossa aika vauhdilla, niin että ihan junaa kävi sääliksi. Sen seurauksena junan ovet eivät sitten olleetkaan napeista avattavissa, kuten olisi ollut tarkoitus. En meinannut päästä koko junasta ulos, kun ohjaamoiden ovet olivat tismalleen laiturin kaiteiden kohdalla, ja en kertakaikkiaan muistanut ja keksinyt, miten matkustamon ovista pääsisi. Nauratti tyhmyyteni, mutta kyllä vähän ahdistikin. Viimein sitten kiipesin kaiteen yli säilytyshalliin, ja siellä en ollut muistaa, mistä kyseiseltä raiteelta pääsee ulos. Ulospääsyn löydettyäni tietysti vielä laukaisin hälyn ja jouduin paniikintäyteisen hetkisen metsästämään, mistä sen saikaan pois päältä... Ja bussipysäkille päästyäni tajusin katsoneeni aikataulun väärin ja jouduin odottamaan parikymmentä minuuttia. Ää. Viimein Leppävaaraan selviydyttyäni hipsin matkan pysäkiltä kotiin vähän vauhkona, koska kaiken mentyä jo pieleen olin ihan varma, että törmään vielä hirveen, kun niitä on seudulla nähty useita viime päivinä. Enpä sentään.
No comments:
Post a Comment