24/05/2007

Peruskeskiviikko

Aamupäivä koostui lähinnä tavaroiden siirtelystä paikasta toiseen: piti hakea vaatteita Laaksolahdesta ja toimiva HomePNA-mötikkä postista (virtalähde siitä vain oli ollut rikki, joten laittoivat uuden mukaan niin nyt toimii taas netti), ja (jumitettuani tietenkin nettiin hyväksi toviksi) vielä viedä sello konsalle ja harjoitellakin siellä vähäsen (vajaaseen tuntiinhan se jäi).

Loppupäivä meni töissä. Puotilan tunnelin sisäänkäynnin viereisellä nurmikolla oli pupu jokaisena niistä kolmesta kerrasta, kun ajoin ohi. Koska se ei kahtena kertana näyttänyt edes liikkuneen, aloin epäillä, että se ei ole oikea, mutta kolmannella kerralla se olikin siirtynyt, joten ehkä se oli. Kaikkea sitä huomaa kun ajaessaan maisemia katselee.

Päivän aikana lukaisin myös läpi Isomäen kirjan Herääminen. Vähän ehkä liiankin rautalankaisesti siinä väännettiin, miten kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos ovat Paha Asia, koska luulisi, että suurin osa scifiä lukevista on sen jo tajunnut. Juonessa ei mitään ihan valtavan omaperäistä noin muutenkaan ollut. Vaan jostain syystä Isomäen tyyli tuntuu hirveän kotoisalta. Taitaa jokin sen selkeydessä ja ihmisten ja ihmissuhteiden varsin pintapuolisessa kuvailussa muistuttaa niistä lukemattomista lasten/nuorten "junior scifi"-kirjoista, mitä muksuna luin urakalla.

No comments: