04/05/2007

Yhä flunssaa uhmaten

Torstai oli flunssapäivistä flunssaisin, kun kerran oli se vähiten kiireinen mukamas-vapaapäivä. Aamupäivästä päätin, että nyt loppui se flunssalääkkeiden syöminen, mutta iltapäivällä pyörsin pääni. Suuri osa päivästä meni lojuessa, ja peruin jopa oppilaani soittotunnin. Sainpa silti tehtyä kaikenlaista.

Omaa soittotuntiani en kehdannut perua, vaikka aika turha se olikin. Open kommentti soitostani--"Noh, mitäs tuohon nyt voi sanoa" (eikä siis missään positiivisessa mielessä)--oli aika kuvaava. Tunnin jälkeen järkevintä olisi ollut mennä nopeinta reittiä kotiin. Sen sijaan menin etsimään vaatetusta Salaisuuksia-hahmolleni. Usein toistamaani kaavaa seuraten menin Fredan UFFiin "äkkiä ostamaan jotain ja sitten pois", mutta vaikka sieltä löytyi 5e:llä magee nahkatakki, alaosaa en saanut. Seuraavaksi siis Iso-Roban UFF, vaan kun ei sieltäkään löytynyt, menin sitten ostamaan goottihameen kalliilla Back Streetistä. Ja viimein kotiin.

Mietittyäni useamman tunnin jaksaisinko vielä nousta sängystä, päätin viimein, että jep, ei tässä muu auta. Bussi Tapiolaan, mistä ostin vielä puuttuvia proppeja ja etsin Heikintorin edustalta geokätkön. Varsinainen syy liikkeellelähtööni olivat kuitenkin Virvan polttarit, tai niiden loppuillanvietto, jossa naamarein naamioitunut AOK suoritti morsiamen ryöstön ja kuulustelun. Tunsinpa itseni vähäsen joukkoonkuulumattomaksi, kun suuri osa paikallaolleista oli teologeja tai muuten uskonnollisesti harrastuneita.

No comments: