Saavuimme Turkuun tiistaiaamuna auringon noustessa, ja tietenkin väsytti hirveästi. Nukkuminen oli kuitenkin vaikeaa, mikä kai ei ole kovin ihmekään. Sitä häiritsi sama ongelma, johon törmäsin pitkin päivää. Kun lakkaan tekemästä jotain muuta ja jään yksin ajatusteni kanssa, mieleni alkaa toistaa repeatilla niitä hirveitä sekunteja. Oikeastaan pieni ihme, että sain ylipäänsä nukuttua, enkä edes nähnyt mitään kaameita painajaisia.
Päivän ajan yritin sitten keksiä jotain tekemistä. Kävin syömässä ja kävelemässä ja poimimassa satunnaisen geokätkön Tiemuksen kanssa. Tässä vaiheessa Miri olikin jo tullut töistä, ja piti seuraa, kunnes illan ropeporukka saapui paikalle. Siinäpä sitten pelailivat. Toimin kotihengettärenä, keittelin kahvia ja leivoin muffinsseja, kuuntelin osan aikaa peliä ja yritin keksiä netistä jotain tarpeeksi ajatuksia sitovaa ajanvietettä. Jostain syystä mikään ei koukuttanut niin tehokkaasti kuin yleensä, kun yleensä koukutun mihin vaan tyhmään.
Ajatukset nykyhetken suhteen ovat niin kovin ristiriitaisia. Jossain määrin tuntuu, että minulla on liian mukavaa. Kuvittelen, etten syytä itseäni mistään, koska ei ollut mitään, mitä olisin voinut tehdä. Kuitenkin alan epäillä, että jollain tasolla, alitajuisesti, en täysin usko tuohon. Tuntuu, että minulla kuuluisi olla jotenkin kurjempaa ja kamalampaa. Tuntuu väärältä olla lomalla Turussa näin karmeasta syystä, ja olla sairaslomalla vaikkei edes satu mihinkään--ja tämä on muuten ensimmäinen sairaslomani koskaan. Ja välillä jo epäilen, että käytänkö vain ahdistusta tekosyynä saadakseni halauksia ja läheisyyttä. Kaiken kaikkiaan, asiat voisivat varmasti olla pahemmin, mutta en kyllä oikein pidä tästäkään.
No comments:
Post a Comment