Piti herätä kamalan aikaisin ja mönkiä sängystä ylös, että ehtisin aamupäivästä ostaa sängyn. Äiti oli tälläkin ostosreissulla seurana, ja oli kyllä tarpeellista, että oli mukana joku, jolla on edes jotain mielipiteitä. Oli meinaan vaikeaa. Lisäksi olin aika häkeltynyt siitä, miten älyttömiä ne hienoimmat ja kalleimmat pedit maksavat. Monta tuhatta euroa sängystä? Just joo. Onneksi halvempiakin vaihtoehtoja löytyi paljonkin. Vaikka tiesin jo etsiväni 120- tai 140-senttistä perus-runkopatjaa, oli valinta silti kovin hankala. Yrittää nyt niistä kaupan ziljoonasta sängystä pikaisella lojumisella testata, mikä oikeasti olisi mukava. Päädyin ei-ihan-halvimpaan 140cm-vaihtoehtoon. Ehkä hitusen suureellista kun kuitenkin vietän varmaan 99,9% öistäni yksin, mutta onpa sitten ainakin tilaa oikoa raajojaan ilman että ne menevät reunan yli. Ja sitten heitän hiiteen tuon vuodesohvan, jonka väritys nyt vaan ei sovi mun sisustukseen ja josta en jotenkin muutenkaan pidä. Jees.
Sänkykaupoilta Laaksolahteen syömään ja sen jälkeen töihin. Töissä totesin, että aiemmin kaksi kuukautta kestänyt kehitys tiivistyi nyt kahteen päivään: perjantaina oli "jees, on tää kyllä aika magee työ", lauantaina taas "hohhohlaalaa, olen metronajorobotti"-meininki. Kolme tuplakierrosta ja ei oikein kauheasti innostanut. Kiihdytys, jarrutus, ovet auki, ovet kiinni, kiihdytys, jarrutus, ovet auki, ovet kiinni, kiihdytys... Sentään YS-Joanna käväisi kyydissä niin oli hetken seuraa, ja töiden jälkeen taas seuraa löytyi jossain bileissä henkisiä traumoja keränneestä Tiemuksesta.
1 comment:
Sängyn tarttee hei olla iso. Vaikka nukkuisi yksin.
Mun sänky on sen normaalin 80 senttiä, mut kesät Helsingissä nukun aina pelkällä patjalla, kun sänkyä ei jaksa siirtää ja tää kesäpatja on sen 120 cm. On ihanaa, että siihen mahtuu paitsi itse, voi seurakseen ihan sänkyyn asti ottaa myös kännykän ja kirjan. <3
Post a Comment