Perjantain aamupäivän tapoin etsimällä muutaman geokätkön, vaihteeksi pyöräillen. Pyöräily jatkui, kun Dare tuli töistä ja ajelimme Ruissaloon rokkaamaan. Ei ole tullut pyöräiltyä aikoihin, ja se tuntui aluksi vähän liian rankalta, hillitön ärsytys ja hävetys siitä, miten epäkuntoinen lusmuvetelys oikeasti olen. Perille kuitenkin päästiin, ja melkein heti perässämme ilmaantui Mirikin.
Ruisrock 2007 oli eka varsinainen festarikäyntini ikinä. Pori Jazzeilla olen pari kertaa pyörähtänyt vanhempien kanssa, mitä ei mitenkään voi laskea. Ruisrockin perjantaipäivä oli pehmeä lasku sikäli, että väkeä ei ollut ihan hirveästi. Toisaalta esiintyjätkään eivät olleet kovin ihmeellisiä. Ainoa mikä oikeasti nappasi oli Pain, jonka keikan kyllä hypin ja heiluin aika innoissani. The Horrorsin esiintyjät näyttivät vinkeiltä, mutta musiikki ei sanonut mitään, Juliette and the Licks taas näytti niin kamalalta, että vaikkei musiikki ehkä olisi kamalaa ollutkaan, sitä vaan ei kestänyt katsoa, ja the Pipettes sekä näytti että kuulosti siltä, että nyt pois ja äkkiä aaargh. Mastodonia olisi ehkä jaksanut kuunnellakin, mutta alkoi olla kylmää ja väsy, joten se sitten jäi.
Lauantaina liikkeellelähtö vähän kesti, mutta ehdittiinpä kuitenkin siihen, mihin tähdättiin, eli D'espairsRayta ihmettelemään. Aika epämääräisen geneerisen oloista ollakseen japanilainen hevibändi. Olisi vaan pitänyt mennä saman tien kuuntelemaan Kotiteollisuutta, joka myöskin kiinnosti, nyt nähtiin vain vika biisi, joka ainakin oli varsin jees. Lauantaina mukana oli myös ekaa kertaa festareilla vieraileva Susanna. Päivä oli loppuunmyyty, ja sen kyllä huomasi. Pahimmat väentungossumput olivat melkoisen ahdistavia. Sen sijaan alkua lukuunottamatta kaikki bändit olivat loistavia: Sonata Arctican keikalla oli viimein erikoisefektejä, joita tässä olen eri yhteyksissä koko viikon kaipaillut, ja musaa josta valmiiksi tiesin pitäväni, The Ark oli hillittömän hilpeä ja vauhdikas, ja Sturm und Drangin metallimuksut olivat mahtavia. Laulaja oli kyllä melkoisen ihqu, mutta fanitin siltikin ennen kaikkea kosketinsoittajaa, joka näytti porukan nuorimmalta, kiltiltä ja ujolta ja semmoiselta, mutta heilutti hiuksiaan niin vimmatusti että Wau. Tunnetusti hiusten heilutus on omankin soittotekniikkani kulmakivi, joten selvästi se siis oli loistava soittaja. Hip!
Ensimmäinen festarikokemukseni siis oli kaiken kaikkiaan melkoisen mainio. Jälkeenpäin oli hyvin urheillut olo, eikä pelkästään pyöräilystä, vaan myös kaikesta hyppimisestä ja moshaamisesta, mikä siis on myös varsin hyvä juttu. Pitänee toistekin uskaltautua.
No comments:
Post a Comment