Itku pitkästä ilosta

Se siitä sitten. Oli tosiaan kiva viikonloppu, mutta maanantai lopetti kivan nätisti kuin seinään. Se meni onnellisuuskrapulassa, joka ilmeni paitsi yleisenä angstina ja masennuksena, myös iltaa kohti pahenevana päänsärkynä, jolle ei edes voinut tehdä mitään, kun ei ollut mitään aspiriinia missään. Töissä olin Merirosvolaivalla, joka on jo lähtökohtaisestikin laitteena niin apaattisen aivoton kuin voi olla, ja sitten vielä oli aivan älyttömän hiljainen päivä, hyvä jos kävi 20 muksua kyydissä koko viiden tunnin aikana. Kotiin päästyäni kuvittelin, että saisin jotakin debrieffin tapaista aikaiseksi, mutta se vaan ei halunnut tulla kirjoitetuksi. Yritys oli kova, mutta loppujen lopuksi kirjoittelin enemmän tyhmyyksiä ircciin kuin depsuun (järkeviä juttuja kumpaankin tuli yhtä olemattoman vähän). Ja sitten päätin mennä nukkumaan, ja sain taas todeta, että pahus vieköön, olen siinä melkein yhtä huono kuin tuo hahmoni. Vaikka väsyttää niin, ettei mitään oikein edes kykenisi tekemään, siltikään ei saa unen päästä kiinni. Kääntyilee vaan tuntikaupalla ja murehtii asioita, mitkä olisi pitänyt taikka pitäisi tehdä. Kuten elämää.