"Elämä(t)"?

Äh. Öh. Höh. Miten ihmeessä tämmöistä osaa kuvailla sanallisesti? Viikonloppu oli käsittämätön. Ei tämmöisiä olekaan. Tuntuu, kuin olisin ollut jossakin ihan muualla ties kuinka pitkään, tai nähnyt unta. Ollut Onnellinen, kuten jossakin pahuksen kampanjoissa joskus on jollekin hahmoille tapahtunut. Pitänee edes yrittää selittää, vaikka se onkin väistämättä sekavaa jaarittelua.

Perjantai 25.8.: Alkuasetelma

Pyöräilin taas keskustaan. Hain avaimet tulevaan kämppään ja semmoista. Kotiin palattua aika meni epämääräisesti jännittyneeseen säätämiseen. Tuli kaamea kiirekin, mutta ihme kyllä ehdin sittenkin alunperin suunnittelemaani junaan, jolla saavuin Turkuun 17.00 kieppeillä. Olo oli tosi outo. Viimeiset kolme kertaa kun olen mennyt Turkuun, se on tapahtunut HaUn aikana ingame. Oli tosi kummaa tehdä se vaihteeksi omana itsenään. Samaten Mirin tavoittaminen tuntui aluksi kumman semi-ingamelta, eikä paljoa auttanut, että puhelimessa numerokin on HaU-hahmon nimellä. Hiljalleen kumminkin "en tiedä mitenpäin olisin" -tunne väistyi, ja ilta meni leppoisasti jutustellen ja peliin valmistautuen.

Lauantai 26.8.: Hauraita Unelmia 2.8: 24h

HaU oli taasen juuri niin jännä kuin olla ja voi. Peli aloitettiin jo keskiyöllä, ja se tosiaankin sitten kesti tasan 24h. Hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut, paitsi automatkoilla, sekä loppua kohti, kun huonosti nukuttu yö (...sentään jopa yritin nukkua!) kostautui väsymyksenä, joka ikävästi vaikutti pelaamiseenkin. Debrieffikin pitäisi vääntää. Se vähän huolettaa. Jos viime pelissä oli paljon juttuja, tässä pelissä ilmaantuneiden juonien ja kuvioiden määrä alkoi jo olla pelottavan suuri, vaikkei suurin osa niistä ainakaan hahmoni käsityksen mukaan varsinaisesti siihen liity.

Sunnuntai 27.8: Hysteerisen kivaa sekoil...seikkailua

Pelin päätyttyä la-su-yönä kasaantuivat pelaajat Mirille hengaamaan. Tämä olikin kovin kivaa, koska muutenkin majoituin siellä. Viimeinkin sai kahviakin. Joskus kahden aikoihin yöllä löysin itseni autosta Mirin, Daren ja Sannan kanssa, matkalla kohti jotakin uimarantaa. Ihmettelin, mitä ihmettä oikein olen tekemässä. Käytiin sitten yöuinnilla viemärinhajuisessa paikassa, ja se oli kivaa. Aika turkulaista touhua.

Yön aikana tuli jopa nukuttua, vaihteeksi ihan kunnolla ja pitkään. Sunnuntai muuten meni kovin samoissa tunnelmissa kuin yö. Halusin tekemistä, joka estäisi minua palaamasta Helsinkiin, mihin en halunnut. Tekemistä järjestyi paremmin ja kivemmin kuin olisin uskaltanut toivoa. Olin alunperin ajatellut, että olisin voinut käydä moikkaamassa Elmo-olmia siellä jännässä saaristosotilastukikohtapaikassa, mutta se ilmoitti, ettei oikein sopisi. Tämä oli tosi hyvä juttu, koska siellä ei takuulla olisi ollut puoliksikaan niin kivaa. On se vaan niin ihmeellistä, että en oikeasti, rehellisesti osaa sanoa, kumpi oli kivempaa, peli vai sen jälkeinen kohellus.

Mitä ihmettä sunnuntaina sitten oikeastaan tehtiin... Herättiin Mirin ja Sannan kanssa, Dare ilmaantui myös paikalle. Syötiin liikaa aamupalaa. Olisin päässyt ihmettelemään paljon kuulemaani mutta vähän tuntemaani kiipeilytouhua, muttei ollut kenkiä. Sen sijaan sain Sannalta lainaan lenkkarintapaiset, jotta pääsimme mönkimään luolakoloihin. Se oli hienoa se. Semmoista, mitä aina pienenä halusi tehdä, mutta äiti sanoi, että ei saa. En myöskään ole oikeastaan aiemmin sisäistänyt, onko mulla minkään vertaa ahtaan paikan kammoa. Eipä taida olla, sen verran vaivattomalta tuntui hyvinkin pienistä halkeamista läpi änkeäminen.

Korkean paikan kammoakaan en tunnusta, mutta kuitenkin päivän pelottavinta antia olivat tikkaat. Niitä kiipesin vasta kallioiden jäätyä taa, kun uimarantaan suunnatessamme pysähdyimme mystisen ruosteisen teräspallon luona. Ne tikkaat menivät sen päälle, ja olivat häiritsevän korkean tuntuiset, mutta pitihän siellä käydä kun kerran voi. Siitä tuli kovasti mieleen kakkos-Baldurin planar sphere. Kyseisen mystisen pallon löytäminen oli paljon helpompaa kuin sen uimarannan, joka oli jossakin Kakskerrassa, ja jota jouduttiin hakemaan aikamme, mutta löytyipäs sekin lopulta. Tuli viimein testattua hienot uudet Bond-tyttö-bikinitkin, ja kyllä ne pysyivät päällä.

Kaiken hämmentävästi liikuntaa muistuttaneen seikkailun jälkeen piti tietystikin mennä syömään. Pizzan äärellä pohdin, että pitäisi kai harkita kotiin lähtöä, kun vika junakin menee jo ysiltä. Se ei houkutellut yhtään. Onneksi sitten saatiinkin lähtöä siirrettyä ensin kahvin/kaakaon merkeissä, ja sitten vielä leffalla. Sitä varten tarvittiin näyttö, jonka hakeminen oli jännä ohjelmanumero sinänsä. Leffa oli Underworld, ja se oli juuri sopivan hassu ja päätön (ellei peräti pään puolittava) hysteerisenhilpeään mielentilaan. Sitten kello olikin jo niin paljon, ettei mitään junia enää mennyt, joten oli vaan ihan pakko jäädä Mirille vielä yhdeksi yöksi.

Maanantai 28.8. (tänään): Tyhjyys

Heräsin ekan kerran kun Miri lähti töihin, mutta nukahdin taasen nopeasti. Näinkin sitten unta, missä olin (yllättäin) Mirin kanssa Ropeconissa, paitsi että se oli kyllä vähän outo coni. Siellä muun muassa oli häkeissä älykkäitä avaruusolio-kolibreja--suoraan muuan muksuna kirjoittelemastani scifi-stoorista--ja mulla oli Wolverine-tyyliset kynnet, paitsi etten millään osannut ottaa niitä esiin, vaikka kuinka yritin. Kun sitten viimein oikeasti heräsin, oli ympärillä tyhjää ja hiljaista. Kävelin junalle ylhäisessä yksinäisyydessä, hädin tuskin tiedostaen, että ympärillä liikkui arkeaan eläviä ihmisiä. Koomasin junamatkan ahdistuneena. Pasilassa taas. Avasin oven. Kämpässä on vieläkin kämppiksen tavaroita, mutta vain siksi, että ne ovat menossa roskiin tai kierrätykseen. Tyhjää silti on, ankeaa ja hiljaista. Elämätöntä. Suklaakin loppuu, joten on kai pakko mennä kauppaan. Sentään ulkona näyttäisi sateiselta, mikä on kiva, kun pitää mennä kohta töihin.

En halua jatkaa semmoista, mitä elämäni on ollut tämän kesän. Että vapaapäivät menevät yksin tietokoneella, kun ei keksi, mitä tekisi, ketä muka näkisi. Haluan lisää tuollaisia päiviä kuin sunnuntai. Pitäisi kai vaan muuttaa Länsi-Pasilan asemesta Turkuun. Vielä kun keksisi jonkun edes puolittain järjellisen tekosyyn sellaiselle siirrolle...