Taas tuli todistettua tämä vapaapäiväin käyttäytymiseni kaavamaisuus. Kuten jo ties kuinka moneen otteeseen, olin kahdesta vapaapäivästä ensimmäisen ylettömän kärttyisä, eikä mikään toiminut. Eilen siis menin taas vaihteeksi shoppaamaan, ja sain ostettua vain ja ainoastaan sandaalit (mikä oli tavoitekin tosin) sekä pari korua larppipropeiksi - vaikka kulutin varmaan kuusi tuntia alennusmyyntejä kierrellen ja sovitin läjäpäin vaatteita. En näköjään vaan osaa shoppailla. Mulla pitää olla täsmälleen joku visio siitä, mitä etsin ja tarvitsen, ja osaan ostaa vain sen, enkä mitään muuta. Raahauduin sitten illaksi Laaksolahteen, koska jotenkin tuolla "oikeasti" kotona harvemmin tulee oltua ärtynyt.
Tänään nukuin onnellisen autuaasti pitkään ja heräilin hitaasti, tyypillisissä toisen vapaapäivän letkeissä tunnelmissa. Juuri kun olin saanut aamiaismurot lautaselle ja löytänyt netistä hassun pätkän ficciä, jonka ajattelin lukea, soi känny. Siellä oli oppilaani äiti, joka ihmetteli, että eikös meillä pitänyt olla sellotunti noin puoli tuntia sitten. Hupsistaheijaa, jotenkin olin ihan kuvitellut sen olevan illalla. Mutta ei se mitään, olin edelleen niin onnellisen jälkimmäisvapaapäiväinen, ettei se oikeastaan tuntunut liian nololta tai kamalalta. Sitten vaan äkkiä ylös ja ulos ja opettamaan. Ihan mukava toisaalta, että se tunti oli heti aamusta. Jäi loppupäivä aikaa laittaa ruokaa, heilua peilin edessä amatsoonikuteissa sekä vähän soitella kaikkia hauskoja vanhoja kappaleita--todella huonosti, koska en oikeasti ole harjoitellut niin mitään ihan järkyttävän pitkään aikaan.
Loppuun todettakoon, että nämä kaksi päivää olen myöskin sivutoimisesti potenut taas vaihteeksi kauheaa angstia tästä epäsosiaalisuudestani. Sitä ei yhtään auta kämppis, joka hengaa kaiket päivät niiden kavereiden kanssa, joiden seurassa ihan tosissani haluaisin olla, mutten vain saa aikaiseksi. Bonuksena aina välillä hyökkää yleinen "elämäni tarkoitus"-angsti, eli se huoli siitä, että en oikeasti tee mitään järkevää, ja jos jatkan näin, niin tuskin tulen ikinä tekemäänkään. Pitäisi vaan vaihtaa opiskelupaikkansa. Ne molemmat. Johonkin yhteen ainokaiseen uutukaiseen, missä olisi jotakin järkeä, ja mistä voisi joskus työllistyä.
No comments:
Post a Comment