15/07/2006

Ihmetys.

Muuta ei voi kuin hämmästellä. Edellinen kirjoitteluni oli jo kovin positiivissävytteinen, mutta käsittämättömällä tavalla seuraavana päivänä (eli torstaina, eli eilen) meni kaikki vielä paremmin. Töissä pääsin ekaa kertaa tauottamaan, mikä on aivan luksustouhua. Saa olla useammalla laitteella vähän kerrallaan, niin ei mihinkään kyllästy, ja omat tauot ovat vähäsen pidempiä. Sitten sain myöskin laitettua viimein tään kaverikämpän irtisanomisilmoituksen, ja nettikauppa ilmoitti, että lähettävät sen oikean sarjiksen, ja käskivät pitää tämän väärän. Jee.

Tänään olen elänyt kovin odottavissa tunnelmissa. Aamulla ennen töitä kävin viime hetken HaU-proppi-shoppaamassa, ja valmista tuli. Lintsillä pyörittelin Kahvikuppikarusellia. Se on minusta Lintsin visuaalisesti miellyttävimpiä laitteita, joten mikäs sitä katsellessa. Paitsi että eräässä vaiheessa alkoi kovasti tehdä mieli kahvia, ja yksin laitteella olevalla ei ole mitään saumaa käydä ostamassa, vaikka kioski olisi ollut viiden metrin päässä. Oli se sitten kiva, kun nenän edessä pyöri jatkuvasti kaksitoista jättiläiskahvikuppia. Ihan hulluksihan siinä meinasi tulla.

Huomenna HaU.

No comments: