Toinen päivä Pienoiskarusellilla ei yllättäin ollutkaan saman kärsimyksen jatkoa, vaan ihan päinvastaista. Ilmeisesti jokin vain päässä napsahti, koska mulla oli varsin mukavaa, ja lopulta alkoi olla vähän liiankin hauskaa. Asiaa auttoi, että päivä oli paljon hiljaisempi. Vanhemmat olivat kilttejä ja ymmärtäväisiä, eikä yksikään käynyt urputtamaan kun ilmoitin, etteivät saa tulla kyytiin. Ja lapset olivat vain niiiiin ihania ja söpöjä ja hassuja ja kivoja. Ja tulivat aina uudelleen ja uudelleen ja uudelleen--parhaat muksut viihtyivät varmaan kyydissä yli puoli tuntia yhteen menoon. Ja täti oli hyvin väsynyt ja joi kahvia ja söi vähän liikaa karkkia ja sitten se hymyili ja hihitti ja vilkutteli muksuille koko kymmenen tuntia pelottavan ylipositiivisena. Iltaa kohden olo oli oikeasti ihan hysteerinen, ja viimeisellä tauolla yhdeksän maissa tuli höpistyä ihan hämäriä työkavereille. Huomenna yksi (1) vapaapäivä (!) ja sitten taas töihin...
Iltasella uskaltauduin viimein kirjoittamaan minua jo pidempään ahdistaneen sähköpostin, nimittäin peruutusilmoituksen Kyyhkyluodon valssi -larpin pelinjohdolle. En ole tätä ennen koskaan ikinä perunut yhtäkään larppiosallistumista. Ahdistusta lisäsi se, että tämäkin olisi ollut vältettävissä, jos olisin säätänyt työvuoroni toisin. Pohjimmiltaan kysymys on rahasta: jos olisin vaatinut tuonkin viikonlopun töistä vapaaksi, se olisi tarkoittanut käytännössä semmoiset 200 euroa pienempää palkkakuittia. Ei ole semmoiseen varaa. Vaihtoehtona olisi myös ollut jättää väliin seuraava HaU, mutta prioriteettini ovat selvät. Larppaan, jotta minulla olisi kivaa. Vaikka 50-luku-histel olisi voinut antaa näkemystä sen 30-luku-pelin suhteen missä pelinjohtoilen, olen takuuvarma siitä, että viihdyn paremmin "vanhana" kunnon Jaana-friikkinä Turussa omituisia yliluonnollisia mysteerejä ratkomassa kuin sulhasen tätinä saaristolaishäissä.
No comments:
Post a Comment