22/07/2006

Hassuja sukulaisia

Perjantai oli vaihteeksi kiva työpäivä. Pääsin Kurulle, ja meitä oli siellä neljä, mikä yhdessä sateisen ja kolean päivän kanssa aiheutti sen, ettei pahemmin ollut kiirettä. Oikein mukavaa oli myöskin se, että äiti, täti, veljet sekä serkut tulivat illaksi Lintsille. Ohessa tätini hankkimaa kuvallista todistetta siitä, kuinka olen työn toimessa tätinä.

Lintsin vierailun jälkeen seurasin muuta sukua Laaksolahteen. Hassua sinänsä, aikaisemmin ei minua ole pahemmin kiinnostanut sukulointi, mutta nyt oli oikeastaan jotenkin tosi mukava nähdä noita serkkupoikia. En muistanutkaan, miten hauskoja tyyppejä ne ovat--vaikka tietysti häviävät hassuudessaan ihan kirkkaasti pikkuveljilleni (jotka onneksi eivät harrasta blogien lueskelua).

Tässäpä siis olen vietellyt lomapäivää parhain mahdollisin tavoin, eli lähinnä telkkarin, sarjisten ja syömisen parissa. Kävimme myös äidin ja tädin kanssa uikkariostoksilla, ja nyt mulla on viimein bikinit, joita kehtaan ehkä jopa pitää (mutta niistä ei kyllä tule kuvia!). Vähän sellaiset 60-luku- ja/tai Bond-tyttö-jutut. Serkut häipyivät iltapäivästä, ja herra alikersantti (vanhempi pikkuveljeni siis) palaa huomenna sinne hämärään saaristotukikohtaansa. Sen sijaan, jollei mitään outoa tapahdu, minä, äiti ja pikkuveljistäni nuorempi (joskaan ei pienempi tuossa 190cm mitassaan) suuntaamme Tampereen seudulle, tapaamaan mummoja sekä Särkänniemeen! Voin sitten mennä ihmettelemään, miten muut sen huvipuistohomman hoitavat.

No comments: