18/06/2007

"Viikonloppu"

Viikonloppu meni työn merkeissä. Aamupäivinä yritin herätä aikaisin, mutta koska en millään saanut unta yöllä, ei se oikein onnistunut. Lauantai-sunnuntaiyönä näin vieläpä jo toista kertaa parin kuukauden sisään unta, jossa minun piti todella lyhyellä varotusajalla soittaa Stadian orkesterin solistina. Tällä kertaa ohjelmassa olisi ollut Boccherinin G-duurikonsertto, jota juurikin minun pitäisi harjoitella Stadian orkesterin solistikarsintaa varten--ja jota molempina aamupäivinä vähän soitin, mutta niin kovin vähän vain. Parempi tietysti vähän kuin ei ollenkaan, mutta ei siitä tällä vauhdilla valmista tule. Sunnuntaina leivoin myöskin mutakakun, mutta ei siitä ihan tullut niin hyvää kuin olisi voinut. Harmi.

Työpäivistä lauantai oli pitkä ja aika puuduttava, sunnuntai puolestaan hyvinkin lyhyt ja leppoisa. Ei yhtään uutta junaa kumpanakaan päivänä, yhyy, alkaa jo olla ikävä kun ei sitä ikinä tässä ajosarjassa meinaa päästä ajamaan. Toisaalta, alan oppia pois nokkajuna-asennevammastani. Olen niin inhonnut noita kolmea ikivanhaa vaunuparia (M101-102, 103-104 ja 105-106), mutta nyt tajusin, että niiden ohjaamoissa ei kuulu sitä tajuttoman rasittavaa sirinää, mikä kaikissa muissa vanhanmallisissa junissa on! Ihana hiljaisuus. Jee. Ovat ne oikeastaan aika sympaattisia, persoonallisia junavanhuksia.

No comments: