Koomantai

Vaikka viikonloppu oli "viikonloppu", maanantai oli kyllä varsin maanantai. Aamupäivällä pääsin liikkeelle, kävin konsalla tarkastamassa talon aukioloajat ja sitten astelin läppärini kanssa Humaciin. Pitkään olin jo tässä pohtinut, että pitäisi viedä huoltoon, nyt sain viimein sen tehtyä. Vähän pelotti ja jäi orpo olo kun jätin kultani vieraiden kätösiin. Mikään ihmeellinen suururakka ei edes ollut kyseessä, vain topcasen vaihto säröilevän ja värjääntyneen rannetason ja töykkivän trackpadin takia, sekä muistin lisäys, kun sitä alunperin oli niin kovin vähän. Gigaa olin ajatellut, mutta kun ehdottivat kahta, niin totesin, että mikäpäs siinä, laitetaan sitten. Lupasi että on valmis ennen juhannusta.

Olin ehtinyt pari kierrosta ajaa töissä kun soittelivat jo, että nyt olisi MacBook valmis. Sepä olikin työpäivän paras hetki, muuten oli aika glääh. Väsymys asettui tasolle "pudotan lattialle kaiken, mitä yritän pitää kädessäni". Se on aina yhtä kivaa, ainakin muiden ihmisten mielestä. Onneksi pidän junan avaimia ketjulla housuissa kiinni, että ne ainakin olivat turvassa. Viimeiset puolitoista tuntia pendelijunaa risalla junalla, joka koko ajan valitti "luistoa" ilman mitään oikeaa syytä, olivat pahuksen hajottavia. Työstä on selvästi alkanut uutuuden ja metrouden viehätys haihtua, ja sen puuduttavuus ja toistavuus iskeytyä tajuntaan.