Triotapaaminen

Viimein koitti vapaapäivä aika ahkeran viikon jälkeen (viime viikossahan oli kuusi päivää töitä ja yksi vapaa). Heräilin silloin kuin huvitti, kävin ostamassa ruokakaupan tyhjäksi ja laittelin ruokaa ja leivoin. Ruoka oli nachoja, täytteenä papuja ja salsaa, päällä juustoa, ja sitten uuniin. Harmi vaan, valkoiset pavut tomaattikastikkeessa ja salsa eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Höh. Leipominen taas oli tähän mennessä järjettömin kokeiluni: maapähkinävoi-Snickers-muffinsseja. Niiden tarinaan liittyi eeppinen taistelu erään karkkimaatin kanssa, jonka lopputuloksena minulle jäi kolme Snickers-patukkaa. Yritin keksiä niille käyttöä leivonnassa, ja netistähän löytyi taas mitä vaan. Muffinsseista tuli aika tuhteja, mutta ihan hyviä, vaikka parempiakin olen leiponut.

Pian kello alkoi olla niinkin paljon, että piti lähteä ihmisten ilmoille. Ilta nimittäin sisälsi harvinaislaatuista sosialisointia: tapasin todella pitkästä aikaa vanhan Musiikkiopisto Juvenalian aikaisen Pianotrio Sagittairen soittokaverini. Kyseisenä triona olimme aikanaan yksi musaopiston edustusporukoista, soitimme aktiivisesti yhdessä ja muutamissa kilpailuissakin, tosin vailla isompaa menestystä, mutta kivaa oli, ja porukka ainakin minusta tuntui henkilökemioiden osalta tosi toimivalta. Kaikki kolme olimme sellaisia ahkeria kilttejä... noh, joku muu olisi sanonut että "hikkejä". Nytpä sitten ekaa kertaa vuosiin istahdimme yhdessä kahvin ääreen vaihtamaan älyttömän määrän kuulumisia. Oli kyllä jänskää. Ehkä pohjimmiltaan yllättävintä ei ollut se, että ihmiset olisivat kovasti muuttuneet, vaan päinvastoin se, miten vähän olimme muuttuneet, ja miten tutulta edelleen tuo seura tuntui. Jee. Toivottavasti saadaan lisää tapaamisia joskus tapahtumaan.

Illalla vielä olin sen verran aktiivinen, että käväisin etsimässä kahta geokätköä, toisen löysinkin. On jäänyt vähän vähiin kätköily viime viikkoina, voisi taas yrittää vähän useammin. Etenkin kun tälläkin kätköilyreissulla huijasin itseni ovelasti parin kilometrin iltakävelylle.