20/06/2007

Koneita ja säätöä

Olin viimeinkin niin väsynyt, että nukahdin yöllä kohtalaisen äkkiä, ja kykenin heräämään aamulla ilman valtavaa tuskaa. Aamulla saapui pesukoneasentajasankari. Sillä ei ollut viittaa eikä trikoita, eikä se kyllä muutenkaan tehnyt kaikkea mitä en itse viitsi. Itse asiassa vähän päinvastoin: kun kokeiltaessa pesukone änkesi lavuaariin vettä, tyyppi totesi että "jaa, sieltä pitäisi varmaan putsata tuo hajulukko, hyvää kesän jatkoa ja heippa", ja livahti ovesta ulos. Jäin vähän suu auki katselemaan niitä putkia, kun ei minua ole kukaan tämmöisistä valistanut mitenkään. Purin kumminkin osiin lavuaarin alaiset putkilot ja jutut, ja jep, olivathan ne täynnä mitä kammottavinta nukkaa, nöftää ja mönjää. Ei ole tainnut edellinen asukas tai asukkaat niitä pahemmin putsia. Lopuksi kun pistin putkilot takaisin kasaan, havaitsin, että ne vuotavat jostain, enkä saanut tukkoon. Kiva kiva.

Vähän kiirus oli, joten piti jättää putkilot ja pesumasiina ja sännätä keskustaa kohti. Ensin hain kultani huollosta. Vau, on se nyt kiva kun ei ole niitä värjäytymiä eikä sitä hirveää halkeamalohkeamaa, näyttää ihan uudelta. Tuntuu myöskin toimivan sujuvammin ja syytä olisikin, kun muistia on niin paljon enempi. En kuitenkaan jumittunut leikkimään läppärillä, koska oli tärkeä asia tehtävänä. Konsa oli toisiksi viimeistä päivää auki ennen kesälomaa, joten alkoi olla viime hetki säätää opinnäytetyön materiaalit sisältävät DVD:t toimimaan. Ei siinä onneksi mennyt kauaa: en vain ollut tajunnut viimeistellä levyjä kun poltin ne, nyt tein sen ja nyt toimivat. Seuraavaksi pitäisi keksiä, mitäs tällä materiaalilla oikein tekisi...

Iltapäivä ja ilta menivät ajellessa. Ajelu oli paljon kivempaa kun ei ollut koomaväsynyt.

No comments: