12/06/2007

Kevyttä arkea

Koska nukuin vaihteeksi tarpeeksi eli siis ärsyttävän pitkään, aamupäivä oli lyhyenlainen. Siitä vähästä suuren osan söi ruoanlaitto, lopun ajasta käytin siivoilua etäisesti muistuttavaan tavaroiden järjestelyyn.

Työpäivä oli ihmeellisen löysä. Olen tottunut siihen, että normaalin päivän aikana ajan seitsemän kierrosta, pisimpinä päivinä jopa kahdeksan. Tähän poikkeusliikenteen myöhäiseen vuorooni kuuluukin vain kuusi, ja sitten vielä sijaiskuljettaja ajoi minulle yhden kierroksen, joten itse ajelin vain viisi kertaa linjan edes-takaisin. Onnistuin siltikin tekemään ekaa kertaa yhden klassisimmista tyhmistä kämmeistä: kun kävelin Vuosaaren käännöllä junan toiseen päähän ja yritin lähteä kohti länttä, ei juna suostunut liikahtamaan. Auringonpaisteessa minulla kesti hetki huomata kojelaudassa vilkkuva punainen "ohjaushälytys"-valo. Sen havaittuani tiesin heti ongelman laadun: olin unohtanut jarrut päälle junan toisessa päässä. Hupsheijaa. Siispä 150m pikasprinttisuoritus toiseen päähän ja takaisin. Tulipa ainakin liikuntaa.

No comments: