Aamulla yritin herätä vähän aikaisemmin, että ehtisin tehdäkin jotain. Ehdin järjestellä papereita. Olisin ehtinyt myös soittaa, mutta jostain ilmaantui jokin ihmeellinen vatsakipujuttu. Tuntui menkkakivuilta, mutta päivä oli väärä, että siitä olisi voinut olla kyse. Loppujen lopuksi sitten lojuin ja katsoin Heroesia enkä soittanut. Samalla tietysti unohdin, että olin sopinut oppilaani soittotunin juuri tähän. En sitten pitänyt sitä--enpä olisi jaksanutkaan. Plääh.
Töihin tietenkin piti mennä, koska en varsinaisesti ollut kipeä. Epämääräinen vähän-niinku-vatsatauti-olo sai kyllä aikaan sen, että olin kaikki tauot normaaliakin epäsosiaalisempi, lojuin jossain nurkassa lukemassa tai jotain vastaavaa. Vaikka moni asia meni päivässä pieleen, ei yhtään ollut sellainen "vituttaa kun on paska päivä" -asenne, vaan enemmän jonkinmoinen harmaus, "no jaa, ihan sama, plääh". Työpäivä oli muutenkin aika tapahtumaton, liikenne sujui melkein kuin normaaliliikenteen aikaan, ja päivän ainoa vikatilanne oli semmoinen nokkajunan pikkujuttu mitä se tekee varmaan joka kerta kun sitä ajan.
Yöllä kotosalla katsoin Heroesin loppuun ja itkin. Jos pidän jostakin sarjasta, sen on hyvin helppo repiä minusta suuria tunteita vaikka kuinka über-lälly-draamallisin keinoin, ja loppuratkaisu oli juuri sitä. Ja itketti. Mahtava sarja. Seuraavaksi voisi katsoa Galactican 2. kauden loppuun, mutta kun pelkään tehdä niin, kun kovasti olen kuullut sen huonontuvan mitä pidemmälle etenee.
No comments:
Post a Comment