Nukuin taas vähän törkeen pitkään, ja käytin jäljelle jääneen aamupäivän lähinnä tiskaamiseen ja syömiseen. Tiskasin, tein ruokaa, tiskasin taas. Ruoka ei ollut ihmeellistä, mutta jälkiruoka oli mahtavaa, minttusuklaamuffinsseja, joita väsätessä pääsin jopa viimein testaamaan synttärilahjaksi saamaani sähkövatkainta. Hyvin toimi.
Töissä kuuntelin Linnunradan käsikirjan loppuun, ja totesin, että eipä ihme, kun muistikuvani kuunnelman loppuosasta olivat hatarat. Se menee jopa niin sekavaksi, ettei se enää ole hauskaa, ja lopetus on ihan plääh. Sama vika tietysti vaivaa kirjojakin--joista jostain syystä samaan tyyliin olen lukenut ensimmäiset kolme ties kuinka moneen kertaan, neljännenkin useasti, mutta "Enimmäkseen harmittoman" harvemmin, mikä juuri on selitys sille, etten ollenkaan muistanut koko loppua. Tosin minulla on muutenkin tällä hetkellä joku ongelma kirjojen loppujen suhteen, kun ne eivät kelpaa minulle. "Dirk Gentlyn holistisessa etsivätoimistossa" oli liian ovela lopetus, Isomäen "Heräämisessä" jotenkin yhtäkkinen, Reynoldsin "Ilmestysten avaruudessa" myöskin jotenkin kiiruhdettu ja kumma... Ehkä olen vain lukijana hankala miellyttää.
Iltasella kotiin tultuani päädyin myös toteamaan uudelleen sellaisen itseeni liittyvän asian, että Inhoan yli kaiken sitä, jos minua ei ymmärretä. Riippumatta siitä, minkälaisesta kommunikoinnista on kyse--puhutusta, kirjoitetusta, omalla tai vieraalla kielellä, tärkeässä tai yhdentekevässä asiassa. Johtuu ihan selkeästikin siitä, että se, että minua ei ole ymmärretty, saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Tyhmäksi kun en osaa sanoa asioita tarpeeksi selkeästi. Vähän kurjaa sen kannalta, että viestintäni tapaa olla joko tämmöistä tajunnanvirtamaista poukkoilevaa lörpöttelevää höpinää, tai sitten epämääräistä mutinaa (jos satun olemaan pelottavassa tilanteessa ja ujo, tai muuten väsynyt ja pihalla).
No comments:
Post a Comment