21/06/2007

Puuhaisa vapaa

Vapaapäivän ohjelmasuunnitelma oli lähinnä pyykinpesua. Nukuin kuitenkin sen verta pitkään ja pesukoneen ohjeiden mukaiseen yhteen tyhjänäpesettämiseen meni niin kauan, että en ehtinytkään pestä mitään. Jäi odottamaan iltaa se, ja lähdin Olmin kanssa seinälle. Tapanila oli viimeistä päivää auki ennen kesälomaansa, joten siellä piti vielä kerran käydä. Olipa taas vähän niin ja näin tuon kiipeilyn kanssa. Tapanila ei ole kuumalla säällä hyvä paikka, siellä on jotenkin supertukalaa. Elmo gurutti kiipeämällä muotoseinältä yhden kutosen reitin, itse en saanut mitään ihmeempää aikaan. Ihan kivasti tosin yksi aiemmin kiivetty 6- ei näin toista kertaa kiivettynä ollutkaan niin hankala.

Kotiin palattuani sitten laitoin ekat pyykit pyykkääntymään. Jee jee. Mirja käväisi teellä, mikä oli mukavaa, vaikka taas kun tämän lukioporukkamme touhuja päiviteltiin, alkoi vähän pelottaa. Kaikki valmistuvat. Apua. Jotenkin hurjan tunnollinen ja aktiivinen ihmisryhmä, kun kaikki tuntuvat saavan asiat valmiiksi ohjeajassa tai nopeammin.

Aikaisen nukkumaanmenon sijaan surffailin pitkän aikaa erinäisten TV-sarjojen juttuja. B5:lle on tulossa (taas) jonkinnäköinen jatkoleffa-härdelli. Harmi vaan että kaikella todennäköisyydellä se on kuitenkin huono. Samaten lukaisin spoilereita Stargaten vihoviimeisestä jaksosta, koska tuskin tulen sitä lähitulevaisuudessa näkemään. Plääh, vaikutti ikävältä. Ja sitäkin sarjaa meinataan jatkaa suoraa DVD:lle tehtävillä leffoilla. Ääh. Vaikka minulla kuinka on ongelmia asioiden (kuten kirjojen ja sarjojen) loppujen kanssa, on se kyllä niinkin, että parempi lopettaa hyvin ja ajoissa kuin venyttää ikuisuuksiin asti vain, että saadaan rahaa. Katsoin sitten vielä iltasaduksi yhden jakson Galactican kakkoskautta, joka jäi minulta kesken, koska minua alkoi huolestuttaa, kun sarja alkoi tokalla kaudella huonontua. Kyseinen jakso oli kumminkin ihan jees, onneksi.

No comments: