Selloviikonloppu

Perjantaista suuri osa meni taas jännittäessä oppilaita, niin ettei harjoittelu ollut järin keskittynyttä. Oppilaat eivät kuitenkaan edelleenkään syöneet minua. Niinpä pääsin suunnitelmien mukaan suuntaamaan Artjärvelle. Siellä oli perinteikkään legendaarinen Ylioppilaskunnan Soittajien sellosektion selloviikonloppu.

Selloviikonloppu sisälsi--perinteitään kunnioittaen--rentoa hengailua, mölkkyä, grillaamista, riittävästi alkoholia sekä runsaasti lautapelejä (paljon Menolippua, paitsi Amerikka-, myös Saksaversiona, joka oli oikein kiva) ja muita omituisia seuraleikintapaisia (kun Scattergories ei oikein ole lautapeli). Oli hyvin leppoisaa. Ei tietoakaan mistään viimevuotisen tapaisesta pöhlästä angstaamisesta. Taisin hetkellisesti saavuttaa valaistumisen sen suhteen, että niin, ei minun oikeasti ole mikään pakkokaan päättää, että nyt minä kuulun erityisesti juuri tähän tai tuohon ihmisryhmään tai kaveriporukkaan. Voihan sitä viettää aikaansa useammankin joukon seurassa. Tietysti se johtaa helposti siihen sellaiseen "satelliittijäsenyys"-tunteeseen, että on joka ryhmässä vähän sivussa ja ei-niin-läheinen ja hyvä tuttu kuin "keskeisemmät" jäsenet, mutta sen kanssa vaan on elettävä.

Sunnuntaina palasin ihmisten ilmoille sellaiseen aikaan, että vielä ehdin illaksi seinälle. Tulipas todettua Tapanilassa, että möykky- eli siis muotoseinä ei enää tunnu ollenkaan niin ylitsepääsemättömän oudolta kuin ennen kalliokautta. Jee.